maanantai 1. toukokuuta 2017

Duplot esiin vitosten kanssa

Pia Kallio-Kujala piti innnostavan koulutuksen toiminnallisesta opetuksesta Länkkärin opettajille ja siitä innostuneena kertasimme yhdyssanoja hieman erilailla vitosluokkalaisten kanssa. Aikaa varattiin kaksi oppituntia ja urakkana oli 5 toiminnallista tehtäväpistettä ja bonus, jos jäi aikaa.

Tässä pisteiden idea:

Yhteen vai erikseen? 
Kaivoin lelujemmasta kotoa Duplo-palikoita ja kirjoitin sanapareja. Oppilaan piti miettiä tuleeko sanat erikseen vai yhteen. Oikea vastaus löytyi palikkaparin takaa. Jos oli erikseen palikkojen takana oli kaksi plussaa jos yhteen niin keskellä yksi. Kun sanaparit oli tuumattu, ne tuli kirjoittaa oikeassa muodossa omaan vihkoon. Tässä pisteellä 23 vuotta osoittautui kinkkiseksi. Moni sekoitti 23-vuotias -yhdyssanaan.

  • Yhdysviiva:
    Seuraavassa pisteessä kaikki Duplot olivat samanvärisiä ja ensin piti keksiä yhdyssanat , niin että kaikista tuli järkevä. Kun yhdyssanat olivat valmiit, tuli ne kirjoittaa oikein vihkoon. Jokaisen sana perään piti vielä kirjoittaa omin sanoin, mikä oli syy yhdysviivalle.


    Sanelu
    Sanelussa teimme sellaisin jipon että olin kirjoittanut tarinan joka vilisi yhdyssanoja. Tarina oli laminoidussa lapussa liikuntasalin ovessa. Jokainen kävi katsomassa tarinasta sopivan pätkän, painoi sen mieleensä ja tuli kirjastoon kirjoittamaan. Osa kävi useamman ja osa vähemmän kertoja. Oppilaat olivat ihanan keskittyneitä tässä pisteessä. Sitten kun sanelu oli valmis, se tarkistettiin itse luokassa pianon päällä olevasta samaisesta sanelusta. Osan aikaa oli harjoittelija Miro tällä pisteellä varmistamassa että jokainen teki tarpeelliset korjaamiset.

 Tässä luetaan sanelusta pätkä ja painetaan mieleen. Alemmassa kuvassa Samu varmista että asia pysyy päässä ja Valtteri luottaa että kyllä minä muistan! Jasmin tuumailee rauhassa.
 Nyt kirjoittamaan sanelua ettei vain ehdi unohtua mielestä.

Tarina: Nyt oli tehtävänä kirjoittaa oma tarina itsevalitsemasta aiheesta. Tarinan pituus oli yksi ison vihon sivu. Tarinassa olevista yhdyssanoista sai yhden pisteen, jos se oli kirjoitettu oikein. Kaksi pistettä sai jos tarinasta löytyi kolmisanainen yhdyssana esim. jalkapallo-ottelu. Jos yhdyssana oli kirjotettu väärin, tuli yksi sakkopiste. Voitto irtosi Veetille ja Kaapolle. Molemmilla oli 23 pistettä. Tällä pisteellä opettaja tarkisti ja antoi pisteet. Samalla tsekattiin virheet oppilaan kanssa.

Pikakisa
Tällä pisteellä oli tiimalasin (eli minuutin) verran aikaa keksiä omaan vihkoon mahdollisimman monta yhdyssanaa, joissa alussa tai lopussa on auto- sana. Tämä olikin yllättävän vaikea, koska vääriä ehdotuksia tuli kiireessä aika paljon. Kuorma-autot ja linja-autot tietysti hyväksyttiin mutta ei punainenauto eikä nopea-auto, vaikka oli ehdotettu jopa yhdysviivaa. 

Bonustehtävä oli niille jotka olivat toiminnallisissa tehtävissä nopeita. Oppilaat hakivat tabletit ja tekivät Oulun Norssin drilli-tyylisiä tehtäviä; yhteen vai erikseen.

Tälläiset olivat siis yhdyssanatehtävät. Laitan tämän blogi-kirjoituksen linkin pariin facebookin ryhmään ja lataan näiden ryhmien tiedostoon valmiin materiaalin. Ota ihmeessä käyttöön. Meillä on nyt kaksi viidettä luokkaa testannut ja tehtävät olivat mieluisia sekä oppilaille että opettajalle. Ensi viikolla testataan sitten se oppimisen puoli. Toivottavasti mukava tapa tunnilla siivittää myös hyviä testituloksia. Tämä materiaali oli myös mukava tehdä. Vaikka aikaa meni ideointiin ja valmistamiseen, tiedän jo nyt että tulen käyttämään tätä useasti. Yhdyssanat vaatii monenlaista keinoa että ne opitaan vahvasti. Tämä oli mukava vaihtoehto perinteisille monisteille. Luulen myös että nämä tehtävät toimivat, ehkä hieman helpottaen kolmosesta kuudenteen luokkaan. 
Kiitos Piia ja Tiinakin innostamisesta! Koskaan ei ole liian vanha toiminnalliseen oppimiseen, ei ope eikä oppilaat :D

Tässä ympätään kirjoitelmaan mahdollisimman monta yhdyssanaa.

Tuleeko yhdysviiva vai ei? 

Yhdyssanojen muodostamista palikoista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti