perjantai 24. helmikuuta 2017

Onnea Ilona; kertataulumestari vuosimallia 2017

Talviloman kynnyksellä selvitettiin kertotaulukisan finaalissa koulun nopein ja tarkin kertotaululaskija. Antti-vaarin johdolla oli kahdesta semifinaalista paikkansa finaaliin selvitäneet:
Aada Anttila 6O
Oona Holma 6O
Ilona Järvinen 5K
Fanny Engman 6O
Väinö Leppänen 6O
Helmi Talvitie 6J
Emilia Vanhatalo 5M
Lotta Valkama 5A

Finalistit tositoimissa

Salissa koko koulu kokoontui jännittämään the grande finaalia. En pystynyt siellä kuvaamaan koska olin tuomarina, joten otin nopeusnäytteen jo semifinaalista. Noin 1 sekunti/ lasku on kärjen tahti.

Finaalissa voittajaksi selviytyi: Ilona Järvinen, 5K, Onnea!


Kiitokset Antille joko kisan organisoinnista sekä vanhempainyhdistykselle palkinnoista. Jokainen finalisti sai uimalipun sekä suklaapatukan. Voittaja sai vuodeksi kiertopalkinnon kotiinsa ja pienen pokaalin itselleen omaksi. 

Onnea vielä voittajalle!


torstai 23. helmikuuta 2017

Yhdessä on kiva touhuta


Yhdessä tekeminen sujuu 2P ja 2T luokkalaisilla hyvin. Ystävänpäivänä tehtiin monenlaisia tehtäviä, jotka vaativat monenlaista yhteistyötä.


Parien piti rakentaa legoista sydän niin että molemmat saivat käyttää vain yhtä kättä. 


Sitten sai ottaa molemmat kädet käyttöön ja napata kaverikuvan, jossa myös sydän näkyy.



Tapoja oli monia eikä se ihan helppoa ollut. Kumpi painaa nappia, vai käytetäänkö itselaukaisijaa...



Maisemaluokassa oli jumppatehtäviä ja sen päälle matikkapulma.






Tässä pohditaan viiden virkkeen verran millainen on hyvä ystävä.



Sopiko virke ystävään, tuttavaan vai kaveriin. Vaihtoehtoja oli monia ja tehtävä ei ollut helppo.



"Asumme samalla kadulla", "hän on kertonut minulle salaisuuden", "pelaamme jalkapalloa samassa joukkueessa".


Askartelupisteessä tehtiin sydänpingviini kirjallisten ja kuvallisten ohjeiden mukaan. Tässäkin pari auttoi hienosti toista. 













keskiviikko 22. helmikuuta 2017

"So you think you can muuv" - yes we can!

Valtakunnallinen Ooppera Baletin järjestämä tanssityöpaja aloitti kiertueensa tänä keväänä Vaasasta. Koulussamme oli kaksi työpajaa, joissa oli tanssimassa yhteensä 100 oppilasta. Puolet työpajoissa olleista oppilaista oli kaupungin muista kouluista (Vörkkäri, Onkilahti ja Isolahti).
Saimme työpajan alussa nähdä hienon ammattitanssijoiden esityksen. Sitä oli katsomassa koko koulu siistijät ja keittäjät mukaan lukien. Sen jälkeen työpajassa opeteltiin tanssisarja, johon tehtiin omia lisäyksiä. Oman koulumme työpajassa oli ilahduttavan paljon myös poikia:-)
Tytöt ja pojat suunnittelivat oman tanssinsa pätevien tanssijoiden opastuksella. Sitten oli "battlen" vuoro.
Pojat olivat mainiolla asenteella mukana - tanssin ilo/huumori näkyi heidän esityksessään.
Tyttöjen tanssissa käytettiin hienosti erityisosaamista ja eri tasoja.
Lisätietoja tästä työpajasta saat osoitteesta:



maanantai 20. helmikuuta 2017

Mitalisadetta yleisurheilukisoista!

Yleisurheilun koulujenväliset kisat järjestettiin maanantaina 6.2. Botniahallissa.
Länkkärin mitalisaalis oli mahtava 7 mitalia, kun otetaan huomioon, että mukana oli Vaasan suomenkieliset koulut Vähäkyröä myöten ja lisäksi Mustasaaren keskuskoulu.

Tänään mitalistit saivat mitalinsa oppilaskunnan päivänavauksen yhteydessä:
Länkkäriläisistä kultaa toivat
sekä T ja P 5.lk kuulassa Iia Pirkola 8,50 m ja Jami Suoste 7,92 m tuloksilla.
Hopeaa saivat Oskari Jussila P4.lk pituus 3,61 m, Grace Uwase T4.lk 60 m 9,81 s ja Jere Koskinen P6.lk kuula 7,40.
Lisäksi pronssimitalit ripustettiin kaulaan Ella Laitilalle T6.lk korkeus 1,25 m ja Grace Uwaselle T4.lk pituus 3,27 m.
Lisäksi Länkkäriläisistä "pistesijalla" olivat
Mikael Lehtonen 4. P6.lk pituus,
Ella Hulkki 4. T6.lk 600 m,
Inna Uuro 4. T5.lk kuula,
Oskari Jussila 5. P4.lk 60 m,
Emilia Vanhatalo 5. T5.lk 60 m,
Ilona Järvinen 5. T5.lk pituus ja 8. 60 m,
Anika Haq 6. T6.lk korkeus,
Eero Råberg 6. P5.lk 60 m,
Niilo Borisov 7. P5.lk korkeus,
Joona Haarala 7. P4.lk pituus ja
Kaapo Haapaharju 8. P5.lk korkeus. 

Kiitokset kaikille mukana olleille sekä Jukalle huoltamisesta, kun itse olin korkeuden toimitsijana.
😃Olli

Mitalistit yhteiskuvassa: Jami, Iia, Grace, Oskari, Jere ja Ella
Takarivissa Länkkärin yleisurheilun terävin kärki eli Olli 


torstai 16. helmikuuta 2017

Yllätyspostia 2T:lle


Ystävänpäivänä 2T:n oppilaat saivat arvoituksen, "21 uutta ystävää on piilossa sydänten alla" .


Kauaa ei tarvinnut etsiä kun löytyi pino hienoja kortteja ja kirjeitä.


Jokainen nappasi pinosta yhden kortin ja sitten ryhdyttiin lukemaan. Metsäkylän kolmosluokkalaiset Ylöjärveltä olivat lähestyneet meitä perinteisin kirjein.


Torstaina ryhdyttiin vastaamaan kirjeisiin. Mikä keskittyminen ja huolellisuus käsialassa. Jokainen halusi ettei lukijan tarvitse tuskailla epäselvän käsiäalan kanssa. 


Kerrottiin Vaasasta, Länkkäristä ja omista harrastuksista. 


Valmista tuli!


Jokainen sai valita mieluisan värin korttiin ja sitten piirrettiin kanteen kuvat tai koristeltiin muuten, mitä kukakin halusi.


Seuraavaksi onkin sitten aika kirjoitella sähköpostia. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Öjberget 2017

Jotkut lähtevät hakemaan talvea Lapista, jotkut Alpeilta, Länkkäri Öjbergetiltä. Uskomaton säkä ilmassa, koska tänä talvena on ollut jos jonkinmoista säätä ajatellen juuri talviurheilua.
Tämä päivä vietettiin talvessa ja kivaa oli. Ohessa pari kuvaa ja videossa tunnelmia.

Legendaarisin palaute ei osunut videolle: 7v. oppilas tuumasi:
- Miellyttävä kokemus tämä hiihtäminen. En ole vuosikymmeniin tätä kokeillut.  😅😆😇😜

Mäestä


Pulkkamäestä


Huikopalaa
Paistomakkaraa

Superkiitos 5M:n Joonan, Ranjan ja Kaapon perheille. "Palkinnoksi  jouluisesta vanhempien tietokilpailusta heidän ryhmä sai kunnia järjestää kuumat kaakaot ja makkarat meidän luokalle. Muutama kuolaavin muukin oppilas sai makkaran koska niitä jäi hieman yli jaettavaksi. Voi poijat kun maistui hyvältä. Jimi vaan ei tykännyt kaakaosta :D Joi vain 5 kuppia :D 


Latu oli lumenpuutteen vuoksi lyhyt mutta eipä päässyt oppilaat eksymään 

Punaisia poskia

Evästauolla

Runsaiden hiihtokilometrien jälkeen lepopaikaksi
kelpasi vähän vaatimattomampikin alusta. 

Mäkimiehet ja mäkinainen 3T:ltä


Evästä ja after skitä

Vuokraamossa treenattiin ruotsin kieltä och det gick ju jätte bra! 


Jos muilla opettajilla tai ohjaajilla on kuvia päivästä, niin lähettäkää. Lisään mielelläni.


Ja tässä videokooste!

Suurin osa löytötavaroista saatiin jo oikeille omistajille, mutta mm. tälläisiä olisi vielä tarjolla.





Ystävänpäivänä Discoiltiin


Koulun vanhempainyhdistys järjesti oppilaille ystävänpäivän discon. Oppilaskunta osallistui tekemällä hienot mainosjulisteet koulun seinille. Pienimmät oppilaat juhlivat alkuillasta ja isommat sitten vähän myöhempään. Järjestyksenvalvojat ja kahvion pitäjät olivat oppilaiden vanhempia/yhdistyksen aktiiveja ja DJ:n hommissa oli koulun entinen oppilas. Oikeanlaista tunnelmaa toi tietysti oppilailta etukäteen kerätty toivemusiikki ja upeat discovalot. Kahviossa kävi kauppa hyvin, vanhemmat olivat pussittaneet valtavan määrän irtokarkkeja sekä popanneet kattilat kuumia popcornia. Limsaa ja mehua kului janoisille hurjat määrät. Etsittiinpä välillä joukolla kadonnutta puhelintakin ja löytöpalkkio kun oli luvassa niin kauaa ei mennyt kun oikea omistaja löytyi. Kahdeksalta soi viimeiset tahdit ja oli tullut aika lähteä kotiin ja siivota paikat kuntoon. Kiitokset ahkeralle ja aktiiviselle vanhempainyhdistykselle, oppilaat nautti ja olipa tästäkin opesta mukava päästä toisenlaiseen työhön kahvion tiskin taakse :)




Tässä mennään porukalla letkajenkkaa.

Lavan eteen oli kerääntynyt porukkaa niinkun isommissakin tapahtumissa ja DJ:ltä haettiin nimmareita.

Ystävänpäivä vuosimallia 2017


Tässä kuvapläjäys ystävänpäiväfiiliksistä koulupäivän aikana. 


Sirpan luokasta

Ystävykset treenamassa sanaluokkia yhdessä

3T: ystävänpäivän kunniaksi

Sirpan luokassa leikkejä, salaisia ystäviä, kortteja,
ihania sanoja sydämeen joka oli selässä



1N ja 5A sydämellisissä puuhissa


Opehuoneen fiilistelyä

Marian luokan kuvistyö ja arvoitus




Herkkulassa koristelua

1J ja 5M yhteisen kuvistyön touhussa.






Salissa pitkällä välkällä jammailut Kirsin johdolla.