maanantai 26. lokakuuta 2015

Terveisiä 1790-vuodelta


Olimme tänään aikamatkaretkellä ja päivästä kirjoittivat blogiin Tomi, Miska, Niko, Vili, Tuukka ja Basse.



Olimme luokkamme kanssa aika matkalla 1700-luvulla. Meillä oli eri nimet ja eri vaatteet. Pojilla oli liivit ja tytöillä oli essu. Siellä oli viisi eri pistettä. Se järjestettiin Falanderin talossa. Siellä oli kivaa. Kivoin piste oli laivan lastaus.

Maistelupiste:
Maistelimme myös erilaisia ruoka-aineita ja mausteita, jotka olivat 1790-luvulla erikoisi ja eksoottisia Suomelle. Jotkut olivat helposti tunnistettavia, mutta jotkut vaikeita.
Se oli mielestäni jännittävää maistella 1790-luvun harvinaisia ja outoja ruokia.
Ihmeelliseltä tuntui että peruna oli niin outo ja uusi suomalaisille, joka nykyään on joka päiväinen ruoka.


Laivanlastaus:
Yksi aktiviteeteistä oli laivanlastaus. Aktiviteetissä oli ideana lastata puinen laiva erilaisilla esineillä. Oli puupölkkyjä lautoja ja metallineliöitä. Minun mielestäni tämä aktiviteetti oli hauskin, koska koko ajan oli pieni jännitys ilmassa,  koska ei tiennyt milloin laiva katuu seuraavaksi.



Kartan tutkinta:
Kartan tutkinnassa tutkimme merikarttoja, joissa oli eri alueita esim. sellainen kartta oli jossa oli ruotsia, suomea ja norjaa. Yhdessä kartassa oli Vaasan aluetta ja paljon muita karttoja. Lopuksi piti rakentaa pooki rakennuspalikoista.


Merimiespiste:
Me lauloimme merimieslauluja ja kävelimme narulla ja tanssimme. Se oli ihan kivaa. Merimiesten tuli osata tasapainotella ja laulaa, eikä saanut tulla merisairaaksi.



Solmujen tekeminen:
Viimeinen aktiviteetti oli solmujen tekeminen. Itse en siinä ollut hirveän hyvä. Yksi solmu oli nimeltään Merimiessolmu. Se oli hyvin vaikeaa. Lopuksi saimme katsoa paperilta ohjeita ja tehdä sieltä erilaisia solmuja.


Kiitokset BARK:lle järjestämisestä ja pojille blogitekstistä.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Vanhempainyhdyksellä toimintaa

Huomasin, että vanhempainyhdistys järjestää zumbaa ja Halloween-diskoa.
Tarkempaa tietoa yhdistyksen jäseniltä....ja toivottavasti myös blogista... vink...vink...vaikka omana postauksena tai muokaten vanhempainyhdistyksen sivua tai kommenttina tähän postaukseen kellonajat ym.



keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kävelymaraton 26.10.

Action- Laura järjestää  26.10. koulullamme Välkkämaratonin. Tässä vielä tarkemmat ohjeet: 
Oppilaat kävelevät kahden välitunnin aikana pururataa ympäri niin monta kertaa kuin ehtivät/jaksavat. He keräävät kierroksia omalle luokalleen.
välitunnit 9.45-10.00 ja 10.45-11.15
- voittajaluokat julkistetaan kuuluttamalla- Kierrokset merkataan taululle/lapulle luokassa opettajan valvonnassa- 11.45 alkavan välitunnin alussa joku luokasta tuo lapulle kirjoitetun kierrosten kokonaismäärän Lauralle. 

Eli nyt  liiketta kinttuihin ensi maanantaina! Parhaimmille luokille on luvassa palkinnot! 










maanantai 5. lokakuuta 2015

Yritä edes :D

Mikä?

Yrityskylä on kansainvälisesti palkittu suomalainen koulutusinnovaatio, jonka tarina alkaa vuodesta 2009. Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimiskokonaisuus. Yrityskylä-oppimisympäristö on pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan sekä toimii kuluttajana ja kansalaisena osana yhteiskuntaa.



Ketkä?
Tänään Länsimetsän koulun 6lk. saivat viettää päivän yrityskylässä Suvilahdessa. Samaan aikaan mukana menossa oli myös Hietalahdesta 3 luokkaa.

Miksi?
Yrityskylän tarkoituksena on antaa oppiaille mahdollisuuden kokeilla työntekoa leikkimielisessä yrityskylässä. Ennen varsinaista päivää olemme opetelleet 10 tunnin ajan aiheeseen liityviä asioita verotuksesta, yritysmuotoihin sekä mainonnasta työpaikkahakuun.



Video yrityskylän esittelyyn



Kokemuksia:

Oppilas: Mahtava päivä. Opin myymään, käyttämään kassakonetta, maksamaan laskuja, toimimaan asiakaspalvelussa, käyttämään pankkikorttia, huolehtimaan omasta firmasta...
Ope: Mikäs sen osuvampi päivä viettää Maailman opettajien päivää, kun yrityskylässä. Hienosti järjestetty ja toiminnallinen kokonaisuus. Etukäteen koulussa parersimme yrityskylämateriaalin parissa ja välillä tuntui että miten ehditään kaikki asiat käydä läpi ennen yrityskyläpäivää. Hyvin oppilaat suoriutuivat ja tuli ihania onnistumisen kokemuksia ja sitä yrittäjyyttä!





perjantai 2. lokakuuta 2015

Sibeliusta ja sirkusta sulassa sovussa

Tällä viikolla sattui koulun arkeen useampi erikoistapahtuma.

Ensin keskiviikkona menimme kaupunginorkesterin konserttiin. Aiheena oli Sibeliuksen juhlavuosi. Konsertti oli ihana kokemus ja oppilaat jaksoivat hienosti kuunnella kaunista musiikkia.


Kaupunginorkesteri oli koostanut hienon kokonaisuuden 
Sibeliuksen tuotannosta ja elämästä.


Sibeliuksen säveliä

Sibelius-konsertti oli iloinen, rauhallinen ja samalla hauska.
Kapellimestarin liikkeet olivat minusta hauskoja, koska se oli niin vauhdikasta.
Orkesteri soitti hyvin, ainakaan itse en huomannut virheitä.
Pidin Angry birds kohdasta, se tuli yllätyksenä.
Häämarssi oli minusta hyvä, sillä se oli iloinen, mutta rauhallinen.
Kokonaisuutena konsertti oli mieleinen, sillä pidän tuollaisista soittimista.



Kiia Hintsala 6R

Huikea Sibelius- konsertti

Olimme Sibelius- konsertissa keskiviikkona 30.9. klo 11.00. Makustelimme koulussa jo kappaleita ennen konserttia.

Minun mielestäni parhain oli Angry birds-kohta, sillä se erottui hyvin muista kappaleista ja se tuli yllättäen muiden kappaleiden joukosta. Konsertissa oli myös muita mahtavia kappaleita. Juontaja oli mielestäni hyvä, sillä hän puhui selkeästi ja otti yleisön huomioon. Haluaisin olla joskus osana tätä orkesteria ja oppia soittamaan kunnolla esimerkiksi viulua.

Kurkikohtaus ei kuulostanut kurkien raakunnalta, mutta olihan se silti todella ihana kappale. Koko konsertti oli hyvä, vaikka olisihan se voinut olla hiukan pidempi.

Terveisin. Sanni Länsimetsän koulusta

Sibelius-konsertissa
Sibelius-konsertti oli minun mielestäni hyvä mutta vähän tylsä. Kappaleiden valinnat olivat hyvät, mutta kappaleet olivat vähän kyllästyttäviä.  Angry Birds biisi oli erittäin hauska yllätys, sillä se piristi päivää kivasti. Kapellimestari Janne Nisosen liikkeet olivat hyvin vahvat ja loistavat. Juontajan sepitykset olivat hyvin hauskat ja mukavat lisäksi hän otti hyvin kaikki huomioon. Soittajat soittivat hyvin omia soittimiaan.

Kaiken kaikkeaan konsertti oli hyvä. Arvosanaksi annan 4/5

Terveisin: Sebastian Lassus,  Länsimetsän koulu, Vaasa

Sibelius-konsertissa
Keskiviikkona 30.9. saimme nauttia Vaasan kaupunginorkesterin Sibelius aiheisesta musiikista.  Olimme makustelleet Sibelius-aiheista musiikkia jo koulussa ja mielestäni oli ihan kiva päästä konserttiin. Sillä se olisi mukavaa vaihtelua oppitunnille ja pidän myös jonkin verran klassisesta musiikista.
Ensimmäiseksi ajattelen että konsertissa ei soitettaisi mitään erityistä, mutta olimme väärässä. Omat suosikkini oli Sibeliuksen itämainen kulkue ja kurkikohtaus sekä siihen sisältyvä Angry Birsds-aiheinen yllätys. Se oli koko esityksen paras kohta ja myös piristävä loppuhuipennus! Itse kurkikohtaus oli vähän omituinen. En kuullut tai havainnut siinä mitään kurkiin liittyvää. Toinen mistä ne tykännyt oli se, että salissa oli aika kuuma.
      Konsertin juontaja oli hyvin pirteä ja hän otti pienemmätkin kuulijat hyvin huomioon. Hänen ansiostaan konsertissa oli hyvä ja rento tunnelma.
       Soittajat soittivat hyvin ja eläytyivät hyvin musiikkiin. Kapellimestari Janne Nisonen otti homman haltuun. Olen itseasiassa aina halunnut aloittaa viulun soiton, mutta en ole ikinä ehtinyt. Olisi varmasti aivan mahtava tunne soittaa suurelle yleisölle.
      Kokonaisarvioksi tälle konsertille annan suuret aplodit ja toivoisin pääseväni kuulemaan musiikkianne uudestaan!

Terveisin Helmi Aaltonen, Länsimetsän koulun 6R-luokka



Sibeliuksen musiikkia
Lähdimme luokkamme kanssa Sibelius konserttiin 30.9. Konsertti alkoi 11.00 kaupungintalolla. Konsertin aloitti juontaja joka kertoi ensimmäisen kappaleen nimen joka oli Itämainen kulkue. Musiikki todella itämaiselta ja siitä sai keskiaikaisen mielikuvan. Kun musiikki päättyi,  juontaja tuli taas puhumaan oman osansa yleisölle ja saattoi kysyä myös kysymyksiä. Seuraavat kappaleet olivat  Linnan portilla, Melisande rukin äärellä, Allegretto, kuolema, kurkikohtaus ja myös Sibeliuksen oppipojan teettämä kappale Häämarssi. Konsertti sisälsi myös hauskan yllätyksen. Kurkikohtaus kappaleeseen Sibelius yritti teettää kurjenäänen soittimella. Mielestäni soitinvalinta ei ollut paras mahdollinen. Kurkikohtaus kappaleen loputtua seurasi yllätys Konsertin soittajat aloittivat soittaa Angry Birds kappaletta. Lauluvalinta oli mielestäni täydellinen sillä yleisössä oli myös monta 1-4 luokkalaista.

Konsertti oli mielestäni hyvin onnistunut. Huonoja puolia ei juurikaan ollut ja saimme skipata pari koulutuntia. Juontaja otti hyvin yleisön huomioon ja hänen avullaan yleisöllä ei ollut mahdollisuutta tylsistyä. Myös kapellimestarin liikkeitä oli hupaisaa katsella.
Terveisin: Sara Ahola


Sirkus Calas rantautui kouluumme torstaina ja
toi tuulahduksen sirkusmaailmasta keskelle koulupäivää.






Päivän aikana oli kaksi esitystä oppilaille sekä 3-4-luokkalaiset saivat itse kokeilla erilaisia sirkusteluja yhdessä Gerby Skolanin oppilaiden kanssa. 






torstai 1. lokakuuta 2015

Mikä on sinun janojuomasi?




Herkkulassa komeilee taulu jossa on erilaisia juomavaihtoehtoja ja 
purkkien alla on näissä olevat sokerimäärät. 


Tämä taulun tiedot ovat kyllä ihmetyttäneet niin 
aikuisia kuin lapsia. 


Maito nokittaa kaikki janojuomat ja vesi tulee kovana kakkosena!

Loistavaa, nyt on tervapata pihassa!

Olipa ihana tulla tänään kouluun kun ensimmäiseksi sai Nina-opelta palautetta: - Ihanaa, pihassa on nyt tervapata!
Eilen maalasimme liikkuva koulu - hengessä pihaan monenlaisia aktiviteetteja välitunteihin, apip-toimintaan ja ilta-aikaan. Tehotiimissä olivat Basse 6R, Marita ja Osmo.

Tässä valokuvien myötä vinkkiä oman koulun väelle ja samalla muillekin kouluille. Sääntöjä ja pelejä voi kehitellä itse vaikka mitä mutta tässä tulee myös pari vinkkiä...


Tervepata ei esittelyitä kaipaa


Kompassi oikeaan suuntaan
Pikajuoksu: etelä, koilinen...



Mutkajuoksu tai sama futapallon kanssa tai sokean kuljetus


Kunkkupallo: 

KUNKKU

Vähintään neljä osanottajaa sekä yksi pomppiva pallo.
Valitaan Kunkku. Osanottajat seisovat kukin omassa ruudussaan, Kunkku ruudussa 4. Kunkku saa pallon ensimmäiseksi. Kunkku syöttää pallon keskellä kenttää olevaan renkaaseen. Muut pelaajat yrittävät pompottaa palloa eteenpäin johonkin ruutuun. Palloa ei saa ottaa käsiinsä. Sitä ei myöskään saa lyödä omaan ruutuun, eikä se saa pomppia pelikentän ulkopuolelle. Jos joku tekee virheen, kaikkien on siirryttävä myötäpäivään seuraavaan ruutuun. Samoin siirrytään eteenpäin, jos pallo pomppii omaan ruutuun enemmän kuin yhden kerran (kaksoispomppu) ennen kuin se lyödään eteenpäin.
Voidaan myös pelata niin, että kentän ulkopuolella on vuoroaan odottavia pelaajia. Kun joku lyö pallon omaan ruutuunsa, aikaansaa kaksoispompun tai lyö pallon kentän ulkopuolelle, hän siirtyy pois kentältä ja uusi pelaaja tulee tilalle. Jos Kunkku tekee virheen, hänen oikealla puolellaan olevasta pelaajasta tulle Kunkku. Ja peli jatkuu.


Merimiespaini, takajalka viivalle



kiemurajuoksu, hippa, sokean kuljetus


Suomen kartta 12m. koossa:äärirajat ja läänien pääkaupungit .
 Tässä on rajattomasti mahdollisuuksia:
juokse Helsinkiin,  Rovaniemelle, Länsi-Suomeen, Ahvenanmaalle, 
Suomen rajanaapurit, joka kaupungin kohdalle oppilas ja
esim. Vaasa ja Jyväskylä vaihtaa paikkaa, hippaa rajaa pitkin...




Tavallisia hyppyruutuja on moniakin



Tässä heitetään esim. käpy numeroon 1. Sitten hypitään yhdellä jalalla 2,3,...
Matkan aikana poimitaan käpy mukaan. Jos onnistuu, niin sitten käpy kohtaan 2 jne. 


Pallokoulu: viivalta pallon heitto seinään ja koppi. Jos onnistuu niin 
saa siirtyä seuraavalle viivalle. Voidaan tehdä myös pareittain.