lauantai 19. joulukuuta 2015

Kuvia joulujuhlasta



Seuraavat kuvat joulujuhlasta
on ottanut Ari Hautamäki.
Kiitos!




 










                                     
Hyvää joulua!



perjantai 18. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Koska meillä on joulu, juhla armas lapsien.
Eikä rasita koulu, syyt on olla iloinen!

No, nythän se on... nimittäin joululoma!

Hyvää Joulua jokaisen kotiin!

t. rehtori Matti Autio ja koko muu Länkkärin tiimi!


Tässä joulupuurolla joupupukki ja muori.


5-6lk. teknisentyön tontut ovat  Jarmo-open kanssa
syksyn aikana ahkeroineet ja tehneet näin hienot tuolit.  


Tytöt toivottavat riemukasta Uutta Vuotta! 





torstai 17. joulukuuta 2015

2T-luokan kuulumisia

Syyslukukauden lähestyessä loppuaan on aika muistella kuluneita kuukausia. Mitä kaikkea olemmekaan touhunneet tokaluokkalaisina?
 Kouluvuosi alkoi aurinkoisessa säässä. Mikäs sen mukavampaa kuin pitää välillä oppitunteja ulkona!
Kävimme lähimetsässä poimimassa mustikoita.
 
Jokainen sai viedä keräämänsä mustikat kotiin tai antaa opelle piirakkamarjoiksi. Muhkeasta saaliista riitti satoa molempiin tarkoituksiin, joten seuraavana päivänä herkuttelimme koulussa omista marjoista tehdyllä mustikkapiirakalla. 
 
Kuvaamataidon tuntikin pidettiin ulkona. Jokainen valitsi mieleisensä kasvin, joka siirrettiin vasaroimalla kankaalle. Taideteoksista laminoitiin myöhemmin kirjanmerkki.
  
 
Miniolympialaiset kuuluvat koulumme syksyisiin perinteisiin. Me pikkuoppilaat urheilimme koko päivän koulun lähialueella.
Päivään mahtui monenlaista mukavaa puuhaa, kuten turbokeihään heittoa, kansihyppelyä, pituushyppyä... 
 
Välillä tarvittiin voimahali...
Hyvin pysyi pallo hallussa mutkikkaalla radalla.
 
  Hippaakin leikittiin.
 Kynäviesti vaatii tarkkuutta ja yhteistyötä.
 
Kodin ja koulun päivänä vanhemmat piipahtivat luokassa katselemassa lasten touhuja.
 
 
Syksyn sieniä opiskeltiin pikkuryhmissä.
Kinkkisiin kysymyksiin etsittiin yhdessä vastaukset.
 Välillä täytyi tuumata vähän tarkemmin...
 
Uimahallikäynti on aina odotettu juttu.
 
Koulumme maisemaluokassa toimii virtuaalikirjasto nimeltään eHetki. Olemme käyneet siellä kaksi kertaa syksyn aikana. 
 Ensimmäisellä kerralla Eeva oli valmistellut lapsille satutuokion. Ensiksi kuunneltiin kaikessa rauhassa pitkä satu.
 Sen jälkeen siirryttiin tekemään satuun liittyviä tehtäviä iPadeilla.
 
 
 Joulukuussa kävimme tekemässä eHetkessä jouluaiheisia juttuja.
 Kaikki alkoi tästä: 
   
Välillä ratkottiin ristikoita, välillä soitettiin joululauluja.
 
Jokainen sai kirjoitella iPadille myös omia joulutapoja ja -toiveitaan.
 
 
Action-touhut kuuluvat tavalla tai toisella jokaiseen viikkoomme, olemmehan Liikkuva koulu.
 
 Ensin on tärkeä kuunnella ohjeet. 
 
Laura on ohjannut syksyn aikana monenlaisia mukavia liikuntajuttuja sisällä ja ulkona.
...Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!...
 Salissa norsupalloa.
 Temppuradalta löytyy jokaiselle mukavaa puuhastelua.
 
 Syksyn aikana olemme käyttäneet monta kertaa tablettikoneita.
 
 Näppärät sormet taitavat jo kymmensormijärjestelmän alkeet.
  
 
Joulukuisena lauantaina meillä oli joulukoulupäivä, joka alkoi askarteluhetkellä.
 
 Mukaan touhuihin oli kutsuttu myös kotiväkeä.
Tunnelma oli mukava ja ideoita kehiteltiin yhteistuumin.
 
 Tukijoukot tuntuivat osallistuvan askarteluun ihan yhtä innoissaan kuin pienet koululaisetkin.
 
 
Lopputuloksia kelpaa ihailla. Kiitos mukavasta askarteluhetkestä!
 
 
Viimeisellä kouluviikolla kävimme jäähallissa luistelemassa.
 
Huoltojoukkojakin tarvittiin!
  
Posket saatiin punaiseksi ja hiki pintaan!

Tänään meillä oli siivouspäivä. Kesken kaiken hulinan ovelle koputettiin ja sisään astui JOULUPUKKI! Pukki ojensi opelle kirjeen, josta selvisi, että pukilla oli ääniongelmia ja hän halusi säästää ääntään jouluksi. Senpä takia pukki oli kovin vaisu. Kirjeessä pukki kehui lasten olleen kunnollisia koululaisia, mutta huomautti myös joistakin syksyn välituntiriidoista... 
 
Lopuksi pukki antoi meille kaikille yhteisen lahjan eli siitäkin voi päätellä syksyn menneen kuitenkin mukavasti!  
...Niin, paketista paljastui kaksi uutta jumppapalloa ja herkkuja....

"Ilta on satua täynnä, kulkuset ulkona soivat.
Lapsoset hiiren hiljaa, tontut voivat jo tulla."

Rauhallista joulun aikaa kaikille!

toivottaa 2T-luokka ja Maria-ope