perjantai 11. joulukuuta 2015

Merenalainen maailma taiteen keinoin

Aflien taidekerholaiset ovat uurastaneet koko syksyn ahkerasti ja nyt olemme pystyttäneet töistä näyttelyn. Näyttely on esiillä viikon ajan eli 17.12. asti koulun Herkkulassa ja kirjastossa. Sitä voi tulla ihailemaan joulujuhlan yhteydessä tai miksei muulloinkin koulun aukioloaikana.
Työt ovat upeita. Maisemassa on oppilaiden lopputyöt aiheesta eli isot taideteokset ja Herkkulassa sitten syksyn aikana tehtyjä töitä.
Tässä muutama makupala töistä teille!
Taidekerho jatkaa toimintaansa keväällä torstaisin Maritan luokassa klo 14-15:30 ja aiheena on seuraavaksi avaruus. Kerhoon voi tulla entiset ja uudetkin. Ensimmäinen kerta on 14.1. 2016.
Taidekerhosta ja oppilaiden töistä voi antaa palautetta mielellään. Alfie odottaa jännityksellä mitä mieltä olette. Kätevin tapa on kommentoida joko blogiin tai facebookin kommenttikenttään.
Kiitos Alfie suuresta työstä taidekerholaisten parissa ja kerholaisille; olette todella lahjakkaita taitelijoita jo nyt!

Pinja 

Sasu


Lumia

Jade

Emmi

Anni

Ronja

Anni-Sofia

Laura

Fanny

Hilla

Johanna

Pinja


1 kommentti:

  1. Pinjan mustekala on aivan mielettömän upea teos. En kyllä tahtoisi törmätä siihen uimareissuilla.

    Sasun taivaassa on tunnelmaa. Auringonnousut ja -laskut ovat parhaita ja tunnelma on tässä kuvassa tavoitettu!

    Lumian merihevosesta tulee mieleen sana "dreamy". Mikä olisikaan sille sopiva suomennos?

    Jaden hailla on upea elinympäristö. Hymyilevä hai on ehkä vielä pelottavampikin kuin ärjyvä.

    Emmillä on ihana vihreä tunnelma puumaisemassaan. Tule jo kesä!

    Anni on taiteillut upean meduusan. Taustalla oleva aallokko näyttää olevan hurja.

    Pieni haiko on nappaamassa Ronjan sukeltajaa pian jalasta? Vaiko uiskentelee hieman kauempana. Sukeltajalla täytyy olla tosi kova pokka uiskennellessa tuossa seurassa. Millaisiahan valokuvia sukeltaja on nappaillut?

    Anni-Sofian delfiini on upea ilmestys! Merellä taitaa puhaltaa lujaa?

    Lauran ravun punakkuus on huikeaa. Tarkkoja yksityiskohtia oikeiden rapukavereiden ulkonäöstä.

    Fannyn sukeltajalla on upeat vedessä hulmuavat hiukset. Peukusta päätellen sukeltajalla on kaikki asiat hyvin.

    Hilla, mikä aallokko, mitkä kaverukset! Tandemhyppy ilmeisesti, kun näin hienoa samanaikaisuutta kaveruksilla?

    Johannan merenneito on vailla vertaa. Upea kaulakoru ja kruunu!

    Pinjan vesikuva kannustaa sukellusretkille. Erityisesti merihevosen väritys on todella hienosti tehty!

    Terveisin Taidekaveri

    VastaaPoista