Näytetään tekstit, joissa on tunniste retki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retki. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kevätretkellä

2T ja 2P suuntasivat keväiselle retkelle Villa Gerbyyn pihaan ja rantaan. Matkaa tuli sopivasti 1km. Matematiikassa kun on viime viikkoina kovasti mitattailtu pituuksia.



Ensimmäiseksi jakaannuttiin pareiksi ja tehtiin luontotehtäviä. Tällä kertaa ei tarvittu kynää ja paperia vaan välineet ja ratkaisut löytyivät ympäristöstä.




Evästauko kuului tietysti ohjelmaan.


Poikien eväspaikka löytyi kiveltä.


Lopuksi oli aikaa vapaalle tekemiselle. Rannalla rakentui hieno linna ja heitettiin leipiä.


Kivellä ihmetytti iso öttiäinen, jota tutkailtiin tarkasti, toiset vähän lähempää kun toiset. 


Keväiseen yhteiseen retkeen on mukava päättäää 2lk. toimintatunnit ja uudella innolla sitten taas syksyllä.



torstai 17. marraskuuta 2016

Musiikillista talenttia tupa täynnä!


Saimme tänään mahdollisuuden nauttia loistavasta musisoinnista. Pääsimme koeyleisöksi kuuntelemaan tämän illan konsertista Ernest Chaussonin konserton. Mukana Länsimetsästä olivat viidennet luokat sekä 6J. Kaupungintalon juhlava sali antoi  loistavat puitteet taide-elämykselle. Olimme koulussa jo etukäteen tutustuneet teokseen, soitinvalikoimaan, romantiikan aikakauteen ja säveltäjään. Tältä pohjalta oli helpompi nauttia vaativasta teoksesta live-tilaneessa.

Soittajat olivat mielestäni kuin taikureita lavalla. Vaativat ja tunnelmasta toiseen osat sujuivat kuin leikiten ja sitä olikin miellyttävä seurata. Nämä hetket ovat kyllä työsuhde-etuja parhaasta päästä.

Tässä vielä tarkat tiedot tähtimuusikoista:
Ernest Chausson konsertto viululle ja pianolle ja jousikvartetille
Liisa Makkonen, viulu
Anni Ylikallio, I viulu
Anna-Leena Merikivi, II viulu
Nana Lehtinen, alttoviulu
Elena Hämäläinen, sello
Anton Ylikallio, piano


Konsertin jälkeen juttelin omien viidesluokkalaisten kanssa ja tälläisiä ajatuksia he kertoivat:
- Ensimmäisessä osassa kuulin vesiputouksia pianosta.
- Jos ensimmäinen osa olisi ollut elokuvasta, niin siinä olisi ollut jännittävä kohtaus, ehkä hevosilla takaa-ajo preerialla tai vähän kuin Indiana Jones jossain luolassa. Joku taas mietti, että päähenkilö hyppää sateenvarjolla vesiputouksesta ja selviää näin karkuun. 

- Toisessa osassa seurasin sooliviulistia ja olipa hän taitava. Soittajien on varmaan pitänyt harjoitella paljon kun ei ollut kapellimestaria ollenkaan. Tunteikasta musiikkia. Olin niin onnellinen kun ope nautti niin paljon. Muistin, että osan nimi oli sisilialainen ja kuvittelin käveleväni siellä.

- Kolmas osa oli nimeltään vakava. Seurasin tarkasti pianistia. Hänellä oli erikoinen juttu mikä tuli monta kertaa uudestaan. Oli ihana seurata Annin soittoa. Muistan että Anni on ollut meidän koulussa viime vuonna.

- Finaali oli kaikkein vikkelin ja vauhdikkain. Siitä tykkäsin eniten. Mahtava meno ja meininki. Minulle tuli mieleen että elämet taistelivat, ehkä sudet tai karhut. Kerran Anton vaihtoi vahingossa itse sivua vaikka se oli sivunkääntäjä. Konsertissa oli jännittävä loppu kun sooloviulistin jousesta katkesi jouhet ihan lopussa.

Loppuun vielä linkki teokseen jos haluat kuunnella sen.

Kiitokset vielä jokaiselle soittajalle!





keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Jaanan luokka tutustumassa Un/safe- videotaiteen näyttelyyn



Viikko sitten keskiviikkona 4J luokka sadetta ja räntää uhmaten fillaroi reippaasti Kuntsin taidemuseolle Un/safe- videotaiteen näyttelyyn. Menomatka sujui melko mukavasti, sillä olihan kaikilla hienosti säähän sopiva vaatetus ja varusteet muutenkin kunnossa... No yhdet kengännauhat kyllä pääsivät kietoutumaan rummun ympärille, mutta perääpitänyt Ronja-harjottelija hoiti asian hienosti. 

Perillä saimme Johanna-oppaan opastuksella tutustua kolmeen videoon, jotka olivatkin oppilaista tosi mielenkiintoisia ja puhuttelevia. Sen jälkeen oppilaat saivat työpajassa valita yhden näkemästään videosta ja tehdä siitä vudeokäsikirjoituksen ja keksiä videolle jatkoa. Työskentely oli oppilaista mieluisaa ja kaikki pääsivät vauhtiin helposti. Tarkoitus olisi vielä jatkaa projektia tekemällä käsikirjoituksista videoanimaatiot iPadin iMovie-ohjelmalla.

Perillä sadetta uhmaten

Johanna-opas

valossa ja pimeässä

Tämä oli jännä. Olimme ruohon keskellä ja seurasimme sen kasvua.

Tytöt ja vesimeloni

työpajan ohjeistusta





Museossa kaikki sujui hyvin ja aurinkokin pilkahteli paluumatkalla

Museon nettisivulle pääsee alla olevan linkin kautta ja näet lisäinfoa itse näyttelystä

Kuvat ja teksti Jaana Paakkunainen-Paalanen



tiistai 5. toukokuuta 2015

Viidakkokirjaa; Wautsi mitkä bileet!


Keskiviikko: Viidakkokirja
Aamulla klo 9 saimme koululle Viidakkokirjan päänäyttelijän Ville Seivon ja kapellimestari Sauli Perälän vieraaksi ja saimme ennakkotunnelmia tulevasta esityksestä. Aluksi Heidi ja Marita haastattelivat vieraita. Sitten treenasimme Saulin johdolla Mowgli-laulua ja lopuksi Kirsi ja Ville pistivät discon pystyyn ja tanssimme Macarenaa ja Boom Kahia.
Suuret kiitokset Villelle ja Saulille vierailusta. Oppilaat eivät malttaneet lähteä välitunnille kun oli niin kiinnostavaa kuultavaa ja nähtävää.


Ville kertoi olleensa alakoulun ikäisenä hirvittävän ujo.
Kipinä näyttelemiseen kuitenkin oli olemassa ja matka kohti unelmaa alkoi!


Macarena sujui mallikkaasti.


Mowgli, Mowgli, Mowgli, ei yhtään vähempää.
Mowgli, Mowgli, Mowgli, tällainen ja täksi jään!


Sauli ja Ville laulattavat. 


Kiitos Heidille haastattelusta ja Ari-opelle kuvista. 



Itse teatteriin lähdemme klo 11.30 busseilla ja paluu n. 14:30 koululle. Vaikka oletukset esityksestä oli korkealla, niin oli se vain todella huikea ja viihdyttävä. Roolisuoritukset olivat huikeita ja tanssit mahtavia. Musiikki svengasi ja lavasteet olivat pelkkää roskaa :D Iso kiitos koko tiimille!

Tällaiset teatterikäynnit antavat opetukseen paljon. Itse olen käyttänyt tähän teemaan paljon oppitunteja. Kirjastosta hain ison kassillisen kuuntelu-cd:tä, kirjoja ja muuta oheismateriaalia. Lisäksi musiikkiliikunnassa on treenattu tansseja ja musiikissa Mowgli-kappaletta. Nyt esityksen jälkeen on kiva kuulla oppilaiden tunnelmia ja ajatuksia. Paneudumme erityisesti siihen, mitä sanomaa ja opetusta esitys heidän mielestään kantoi.

Itse esityksessä takanani istui ekaluokkalainen tyttö ja kun toinen näytös alkoi ja esirippu nousi, kuului haltioitunut huokaus tytön suusta: Wautsi mitä bileet!


Viidakkokirjasta löytyy paljon lisäinfoa esim.

Kaupunginteatterin Viidakkokirja- sivut.

Viidakkokirja -traileri

Kuvaaja: Linus Lindholm

ps. 
Torstaina: Siivousurakka
Torstaina sitten on joka keväinen siivouspäivä ja 6lk. oppilaat siivoovat koulun sisätiloja, viidennet liikuntavälinevarastoja ja muut koulun lähialuetta. Kotoa kannattaa ottaa hanskat ja sopivan sottuiset vaatteet niin siivous sujuu kätevästi. Muistattehan oppilaat, että mihinkään epämääräiseen ei saa koskea esim. ruiskuihin vaan kerro niistä opettajalle. 


 Tässä vielä pari siivouskuvaa. Lapsityövoiman käyttö oli kyllä huipussaan :D