maanantai 26. marraskuuta 2018

Lapsi mukaan töihin 2018


Viime perjantaina vietettiin Suomessa Lapsi mukaan töihin -päivää. Päivästä löydät paljon infoa hankkeen nettisivuilta: http://www.lapsimukaantoihin.fi/

"Lasten on tärkeää päästä näkemään ja kokemaan, missä heille tärkeät aikuiset tekevät työtä ja mitä työn teko on. Myös työpaikkojen on hyvä nähdä työntekijöidensä lapsia. Tällä sivustolla voit ilmoittaa työyhteisösi mukaan päivän viettoon ja haastaa myös muita tekemään samoin. Löydät sivustolta myös ehdotuksia ja esimerkkejä, millaista ohjelmaa lapsille voi päivän aikana järjestää."

Päivää vietettiin nyt kolmatta kertaa ja vaikka historia on noin lyhyt, päivän suosio ja tunnettavuus on lähtenyt lentoon. Itse opettajana pidän äärettömän tärkeänä että eri-ikäiset lapset saavat tuntumaa työelämästä ikäluokalleen sopivalla tavalla. Omalla kakkosluokalla huoltajat innostuivat asiasta mahtavasti, vaikka mutkia matkaan toi digitaalisten lupahakemusten täyttö ja siihen liittyvät kompasuskivet. 18 luokan oppilasta vietti perjantaina koulupäivän isän, äidin, mummun, kummitädin tai muun tutun työpaikalla. Osa huoltajista otti jopa kaksi luokan oppilasta! Kiitos huoltajille aktiivisuudesta. 
Ne jotka jäivät open kanssa kouluun, tutustuivat opettajan ja ohjaajan siihen työhön joka ei näy oppilaille. Lisäksi mietimme keitä kaikkia koulussa onkaan opetushenkökunnan lisäksi. Lisäksi oppilaat saivat puhdistaa tablettitietokoneiden näyttöjä ja järjestää varastoa. 

Nyt kun kuulin tänään oppilaiden tunnelmia, niin päivä oli ollut napakymppi! 



 Olivia oli äitinsä töissä ja tältä näytti hänen työpäivä! 


Tässä Nea on raksa-apulaisena työn touhussa ylemmässä kuvassa ja 
alemmissa Josefiinan työpäivästä jännittäviä kuvia.




Tässä kuva Sannista töissä .


Jokainen sai päivästä työtodistuksen, jonka työnantaja ja lapsi täyttivät yhdessä. Samalla he pohtivat mm. mistä kouluaineista ja taidoista on hyötyä kyseisessä työssä ja miten lapsen työpäivä sujui. 
Työtodistus näytti tältä. 

Tässä poimintoja niistä:
- opin leipomaan, siivoamaan ja järjestämään tavaroita
- päivä jännitti kovasti, katsottiin mitä huototiimi tekee ja seurattiin näytöltä testausta. 
- opin että talot maksavat todella paljon. Sain puhua paljon muiden kanssa.
- opin poraamaan ja maalaamaan.
- autoin pieniä lapsia pukemaan ja hoidin lapsia
- lapsi oli isona apuna monissa tilanteissa päivän aikana
- opin että iskän palaverit on todella pitkiä
- päivä sujui niin hyvin että kotiin ei meinattu malttaa lähteä. 
- kävin isän kanssa tehtaalla ja opin mistä sähkökaapit tulee
- opin tekemää Formsilla kyselyn
- imuroin, tyhjensin pesukoneen ja paistoin jauhelihaa
- otin yläkoululaisilta kännykköjä pois jos he käyttivät niitä tunnilla
- olin harjoituspotilaana ja näin millaista on opettaa aikuisia
- opin kopioimaan ja skannaamaan. Olin ahkera mapittaja
- opin oppitunnilla apuopena
- tutustuin röntgeniin, laboratorioon ja sain tehdä kipsin sekä kuunnella sydäntä ja keuhkoja
- näin monella eritapaa invalidisoituneita ihmisiä

Kysyin oppilalta että ehdotanko ensi vuonna huoltajille tätä päivää niin vastaus oli

JOOOOOOO!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti