perjantai 16. marraskuuta 2018

Antonio vieraana koulussa!


Tänään kokoonnuimme saliin ja saimme vieraaksi Antonio Tecan. Hän on ollut koulumme oppilas ja halusi tulla tervehtimään meitä. 
Rehtori haastatteli häntä ja oppilaat kuulivat, että Antonio oli tunteikas ja touhukas oppilas. Välitunneilla Antonio pelasi ahkerasti futista. Välillä häntä harmitti kovasti kun oma joukkue ei voittanut. Silloin tuli välillä krokotiilin kyyneleitä. Opettajat lohduttivat ja tsemppasivat niin välituntifutiksissa kuin kaikessa muussakin. 
Olemme saaneet seurata Antonion kasvutarinaa ekalta luokalta upeaksi nuorukaiseksi. Vain taivas on rajana mihin Antonio elämänpolulla päätyykään yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, musiikki- tai jalkapallorintamalla. 
 Oppilaat kuuntelivat salissa hiiren hiljaa kun Antonio kertoi, miten aloitti akviivisen vaikuttamisen lasten ja nuorten elämään Länkkärin oppilaskunnassa. Viimeiset vuodet hän on ollut Vaasan nuorisovaltuustossa ja kaksi viime vuotta sen puheenjohtajana. Antonio kehoitti oppilaita olemaan aktiivisia!
Antonio halusi osoittaa kiitollisuutta Länsimetsän koulua kohtaan ja lahjoitti jokaiselle luokalle jalkapallon! Suuret kiitokset. Aivan mahtava juttu. Kyllä näytti tänään koulun pihalla niin pirteältä kun 23 keltaista futapalloa sai kyytiä! 
Rehtori kysyi Antoniolta myös hänen saamasta upeasta kutsusta. Antonio on nimittäin kutsuttu itseisyyspäivän linnan juhliin. Tämä on hieno tunnustus Antoniolle! Lähetimme Sauli Niinistölle terkkuja koko koulusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti