tiistai 18. elokuuta 2015

Koulurauhanjulistus





Perjantaina kokoonnuimme koulun juhlasaliin julistamaan koulurauhaa ja puhumaan KiVa-koulusta. Paikalla oli oppilaiden, ohjaajien ja opettajien lisäksi melkein koko koulun henkilökunta. Olipa meitä monta!






Helmi ja Valtteri 6R-luokalta saivat kunnian julistaa lukuvuoden 2015-2016 koulurauhan:





 Koulurauhan julistus Länsimetsän koulussa

Me Länsimetsän koulun oppilaat ja henkilökunta haluamme elää sovussa koko alkavan lukuvuoden.  Emme tee toisillemme mitään pahaa.  Yritämme parhaamme mukaan ymmärtää, miltä toisesta tuntuu ja sopia riidat.

Suhtaudumme toisiimme auttavaisesti ja haluamme toimia toistemme hyväksi.    Noudatamme koulun sääntöjä ja hyviä tapoja,  niin että meidän kaikkien on mukava olla ja tehdä töitä yhdessä.

Näillä sanoilla julistamme Länsimetsään koulurauhan alkavaksi lukuvuodeksi ja sitoudumme siitä parhaamme mukaan huolehtimaan.

Länsimetsän koulun oppilaat ja henkilökunta



Lopuksi me Länsimetsän koulun uudet opettajat; minä eli Saija (erityisopettaja) sekä Nina (kielikylpyopettaja) muistutimme oppilaita sekä koulun henkilökuntaa KiVa-asioista.

Nina ja Saija


 Jokainen tällä Länsimetsän koulussa on vastuussa siitä, että luomme mukavan ja kivan tunnelman. Tämän lisäksi pidämme huolen siitä, että jokaisella on aamuisin tervetullut olo, eikä vain ensimmäisenä koulupäivänä, vaan ihan jokaisena lukuvuoden aamuna!





Peukutamme ja lupaamme

... hymyillä ja katsoa silmiin!
...tervehtiä!
...olla kiusaamatta!
...puuttua kiusaamiseen!


Hyvää alkanutta lukuvuotta ja tervetuloa kaikki!




- Saija






1 kommentti: