torstai 14. syyskuuta 2017

Taidetta tietsikalla


Lähdimme 3T:n kanssa tekemään kuvaamataidon työtä tällä kertaa ilman paperia ja kyniä. Luokassa on monta eläinrakasta oppilasta ja ensimmäinen tehtävä olikin etsiä netistä eläimen kuva. Sitten harjoiteltiin kuvan kopiomista Paint-ohjelmaan. Siellä kuvaa muokattiin sopivaan kokoon ja leikattiin käyttöön pelkkä eläimen pää. Loput eläimestä ja kuvan tausta piirrettiin Paintilla. Taustan kanssa sai vapaat kädet.


Opettajan näkökulmasta ihan huippua oli kun "oppilasagentit" häärivät toistensa apuna. Kun kaikki tarvitsivat apua suunnilleen samassa hommassa niin ensimmäiseksi avun saaneet riensivät jelppimään kaveria. 


Luokan seinää koristaa nyt hienot teokset. Oppilaat olivat tästä tosi innoissaan ja moni uskaltautui kokeilemaan ja leikkimään ohjelmalla kun "kumittaminen" oli ylihelppoa. Kukaan ei sanonut että "Mä en keksi mitään" tai "Tämä meni ihan pilalle".


Tässä muutama taidonnäyte. Puhekuplatkin löytyivät ihan ilman open vinkkiä.


Yhdistimme tähän myös kirjoittamista, eli jokainen kirjoitti lyhyen kuvauksen eläimestään ja siitä luotiin QR-koodi. Samalla tuli harjoiteltua tallennusta ja tulostusta.


Kun kaikkien työt oli valmiina pääsimme lukemaan kirjoituksia. Usein oppilaat arastelevat kirjoitusten lukemista ääneen tai näyttämistä kaverille. Nyt ei sitä ongelmaa ollut ja seinällä oli melkoinen tungos.

Kirjoitusvaiheessa ope ehti tarkistaa isot kirjaimet, pisteet ym. Aikaa tietysti meni tuplasti, ellei triplasti tavalliseen kuvistyöhön verrattuna kaikkine teknisine haasteineen mutta ehdottomasti kannatti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti