maanantai 8. helmikuuta 2016

Länsimetsän elokuvastudio ylpeänä esittää: Kirjatrailereita

eHetkessä Eevan ohjaamana 6R ja 6K-luokkalaiset valmistivat tammikuun aikana kirjatrailereita. Ensi oppilaat lukivat ryhmissä valitsemansa kirjan. Seuraavaksi oli hommana kerätä valtava määrä  kuvamateriaalia. Jos piirsi itse, otti valokuvia ja käytti kuvanhakuohjelmia. Samalla varmistimme taitoa miten ottaa netistä vain sellaisia kuvia, joita saa vapaasti käyttää omassa tuotoksessa. Hakusanojen kanssa oli myös paljon opittavaa. Piti miettiä mitkä sanat toisivat kirjan tunnelman ja teemat esiin.
Sitten kun kuvat olivat valmiit, oli aika työstää itse traileria. Teema ja musiikki toivat taas kirjan tunnelmaa esiin ja sitten oli aika latoa kuvat sopivaan järjestykseen. Tekstit piti olla houkuttelevia ja iskeviä. Tarkoitushan on innostaa trailerin avulla lukijoita kyseiseen kirjaan.
Nyt ovat trailerit valmiit ja julkaistu youtubessa. Alla on linkki näihin, olkaapa hyvät!
Palautetta oppilailta ja aikuisilta:
Oppilaiden mielestä oli haastava löytää tarpeeksi monta osuvaa valokuvaa. Kun kuvat oli kasassa niin homma helpottui.
Eeva oli tyytyväinen projektiin ja oppilaiden tuotoksiin.
Marita haluaa kiittää Eevaa. Yksin en olisi koko luokan kanssa näin isoon projektiin lähtenyt mutta parivaljakkona homma hoitui. Oppitunteja kirjan lukemisen jälkeen käytettiin 4-5. Ensimmäisellä tunnilla Eeva esitteli idean. Sitten seuraavalla tunnilla oli kuvien etsintä ja 2-3 viimeistä tuntia itse traileri ja sen julkaisu.

Tässä tulevat linkit kirjatrailereihin 6R-luokalta ja viikon päästä sitten 6K-luokkalaisten omat.


Risto Räppääjä ja komea Kullervo
Kiia, Heidi, Ada



The fault in our stars
Julianna, Siiri, Sanni, Pinja




Salibandypantterit
Tomi, Miska, Basse, Tuukka



Twilight
Helmi, Tytti, Sara




Salibandypantterit
Niko, Vili, Valtteri



Shadow girl
Eve







2 kommenttia:

  1. Hienoja trailereita! Kyllä kuutoset osaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta. Olen kyllä ylpeä oppilaiden tuotoksista. Vähitellen itsekin pääsee jyvälle mitä kaikkea iPadeilla voikaan tehdä.

    VastaaPoista