perjantai 26. huhtikuuta 2019

Ope käski tänään lyödä toista oppilasta ja puhua ilkeästi!


Vaikka otsikko kuulosti hieman pelottavalta, niin päivä oli mitä mainioin. Lyöminen liittyi ensiaputilateeseen missä oli potilaalla vieras esine hengityselimissä ja ilkeäsi puhuimen liittyi eetiseen kasvatustilanteeseen. Mutta aloitetaanpa nyt alusta.

Kakkosluokan opetussuunnitelmassa on ensiapu. Meillä on käytössä niin vanhat oppikirjat että valmiita materiaaleja ei löytynyt. Tämä tilanne on "uhka tai mahdollisuus" Käänsimme Marjo-open kanssa tämän mahdollisuudeksi ja koostettiin kiva oppimiskokonaisuus ensiaputaitojen ympärille. 

Ensin tutustuimme Kuhmulan perheeseen jolle sattui ja tapahtui. SPR:n sivuilta löytyi hyvä kokonaisuus, tehtäviä ja juonellinen tarina. Näiden avulla opettelimme haavat, verenvuodot, kylkiasento, tajuton, palovamma ja nyrjähdys. Kävimme myös läpi soittamisen 112:een. 
Tärkeimmät asiat kirjoitimme monisteeseen ja teimme pieniä tehtäviä. Oppitunneilla oppilailla oli valtavasti kokemuksia ja tilanteita joiden avulla saimme paljon keskustelua luokassa. Monisteissa oli myös kodin turvallisuuskysely johon vastattiin huoltajien kanssa yhdessä.  

Linkki materiaaliin löytyy alapuolelta:

Tämän tehtäväkokonaisuuden lisäksi kartoitimme mitä vaarantilanteita oppilailla on ollut 1-2-luokan aikana. Keräsimme ne koulun pohjapiirokseen. Punainen väri oli merkkinä niillle tilanteille, kun piti käydä lääkärissä, keltainen terkkarissa ja vihreä väri kartassa oli niille, joissa open tai oma apu on riittänyt. Keskustelimme kartasta ja  mietimme missä oli eniten palloja ja miten voi toimia, ettei onnettomuuksia tulisi jatkossa. 


Tänään oli vielä vuorossa pistetyöskentely. Meillä oli neljä tilannetta joita harjoiteltiin oikeasti. 
Kaijalla oli leipäveisti osunut kämmeneen ja tuloksena oli iljettävä haava. Hänen pisteellä oppilaat tekivät painesiteitä. 
  

Marita oli vetäissyt salmiakkikarkin henkitorveen. Tässä pisteellä opettelimme miten auttaa tälläisessä tilanteessa. Alla olevassa kuvassa on vuorossa Heimlichin ote. 



Tässä taputetaan napakasti selkään. Oppilaat nauroivat että ope käskee siis lyömään kaveria :D

Emmi tuli apuriksi yhdelle rastille ihan hyvää hyvyyttään. Tällä rastilla tutustuttiin ensiapulaukun sisältöön. Erikoisin vekotin taisi olla turvavyöleikkuri.

Kristina Brisk-Mosander oli tänään niin suureksi avuksi. Hän on aktiivisesti mukana ensiaputoiminnassa ja tuli meille kakkosille apuun. Hänen pisteellä potilas oli tajuton ja oppilaat harjoittelivat kylkiasentoon laittamista. 


Koskaan ei toivo että oppilaalle sattuu mitään mutta nyt tapahtui kompurointi kuin tilauksesta. Ensiapu oli tuoreessa muistissa ja oppilaat hoivasivat haavat aivan ilman aikuisen apua.
                                                             

Kun olimme saaneet kaikki "potilaat" hoidettua, lähdimme kiertämään välkkämaraton-lenkkiä. Siellä oppilas saivat pienissä ryhmissä pohtimistehtävän. Lenkin aikana he miettivät vastauksia ja sitten kertoivat opelle sekä hyvän että huonon ratkaisun. Huonoissa ratkaisuissa piti open pyynnöstä puhua ilkeästi. Tehtäväkortit löytyvät linkistä:
http://viitotturakkaus.fi/onewebmedia/ongelmanratkaisutaito-tehtavakortit.pdf

Kertakaikkisen mukava koulupäivä siis! Erityiset kiitokset Kristiinalle ja Emmille! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti