tiistai 4. huhtikuuta 2017

Meidän koulussa ei kiusata!

Tänään koitti kovasti odotettu päivä kun saimme koululle vieraaksi Duudsonien H-P:n ja Jarpin. Suuret kiitokset tästä vanhempainyhdistyksen aktiveille ja kaikille kannatusmaksun maksaneille.  H-P ja Jarppi tulivat puhumaan tärkeistä asioista, kiusaamisesta ja omiin unelmiin uskomisesta. Duudsoneille maistui nakkisoppa ja kahvit opehuoneessa ennen oppilaiden eteen astumista.


Päivän aihe oli ystävyys, omiin unelmiin uskominen sekä se, että niiden eteen täytyy tehdä kovasti työtä. Kukaan ei myöskään pärjää yksin ja luotettavat ystävät ovat sellaisia, joista kannattaa pitää kiinni.




Duudsonmaiseen tapaan piti tietysti aloittaa kuminauhatempulla. Vinkkinä opettajille, toimii kuulemma paremmin herättäjänä kuin kupillinen kahvia.








Kiusaaminen jättää aina suuret jäljet. H-P ja Jarppi puhuivat myös oman kaveripiirinsä kokemuksista ja muistuttivat oppilaita, että vieressä saattaa istua joku,  jota tarvitset myöhemmin elämässä omien unelmien toteuttamiseen. Entäs sitten jos toinen muistaakin sinusta sen pipon piilottamisen tai naureskelun.




Jokainen ihminen on sileä kuin paperi, mutta jos sitä poljetaan maahan, rutataan ja heitellään, on sitä mahdoton enää saada sileäksi. H-P:n vertaus veti salillisen oppilailta melko hiljaisiksi.




Kaikki oppilaat viittasivat ahkerasti Jarpin kysyessä ovatko he valmiita allekirjoittamaan sopimuksen kiusaamisen vastustamiseksi.




Lopuksi jokainen luokka pääsi kuvaan Duudsonien kanssa ja vaihtamaan yläfemmat sekä esittämään kysymyksiä. Salaista tietoa tuli niin Jarpin peukalosta kun vaarallisimmasta stuntistakin...Niistähän tietysti lupasimme kaikki olla ihan hiljaa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti