perjantai 16. joulukuuta 2016

Yrityskylä

Päivä alkoi mukavasti kun lähdimme kohti ABB:tä, jonka tiloissa Yrityskylä sijaitsi. Ei kestänyt kauaa kunnes olimme perillä Yrityskylässä. Olimme hyvin innoissamme. Aluksi meille kerrottiin. Yrityskylän säännöistä ja toimintaohjeista. Sitten siirryimme omien yrityksiemme tiloihin, ja tarkastelimme päivän tehtäviä ja aloittelimme niitä.


Vapaa-ajat olivat jaettu kolmeen ryhmään, punaisille, keltaisille ja vihreille. Vapaa-ajoilla piti hakea pankkikortit Nordealta, osallistua vaaleihin ja energiavisaan. Saimme käydä Lidlissä ja S-marketissa ostoksilla, sekä Atrialla ruokailemassa. Jokaisella oli kaksi vapaavuoroa ja niiden alussa saimme palkan.

Yrityskylässä jokaisella oli oma ammatti jossain yrityksessä, ja päivän aikana jokainen hoiti työtehtäviään jotka lukivat työkortissa ja tabletilla. Päivän aikana pidettiin kaksi yleistä kokousta, päivän keskivaiheilla ja lopussa. Ensimmäisessä toimitusjohtajat kertoivat yrityksistään, ja toisessa kerrottiin miten yrityksien päivä on mennyt. Loppukokouksessa kerrottiin myös energiavisan, vaalien ja parhaan yrityksen voittajat.


Yrityskylä oli monipuolinen kokemus kaikille. Opimme käyttämään rahaa säännöllisesti ja mitä työnteko on. Yrityskylässä oli oikein hauskaa ja opettavaista. Suosittelemme Yrityskylää kaikille!


Teksti: Laura Jokimäki ja Fanny Engman

Kiitos Laura ja Fanny tekstistä. Ennen varsinaist yrityskyläpäivää opiskelimme koulussa 10h verran pohjatietoja ja valmistauduttiin muutenkin yrityskyläpäivään. Päivän jälkeen Olli-ope oli kovin tyytyväinen oppiaiden tsemppiin ja käytökseen. Hyvä 6O ja 6J. Alla on vielä video niille lukijoille, joille yrityskylä on oudompi juttu.


1 kommentti:

  1. Tosi tärkeitä asioita opitte ja mukava lukea, että Länkkärin oppilaat osaavat esiintyä edukseen.

    VastaaPoista