perjantai 24. toukokuuta 2019

Taidekerhon uutisia!


Taidekerhossa on ahkeroitu koko vuoden. Syksyllä teemana oli Afrikka. 
Keväällä taiteiltiin sirkus-aiheisia töitä. 


Lopuksi jokainen kerholainen teki ison työn johon sai yhdistää kaikki oppimansa asiat.
Keväällä lopuksi oli kerhossa yhtä juhlaa. Täytekakkuakin saatiin. 


Teoksista oli jälleen näyttely koulun kirjastossa ja niistä äänestettiin parhaita.
Eniten ääniä sai Fatma Al-Towati! Onnea!

Toiseksi sijoittui Arwa Al-Towati. Onnea! 
Kertotaulukisassa sijoitukset oli toisin päin :D 

Kolmannelle sijalle kiri Emma Laiho. Onnea! 

Tänä vuonna kaiken tämän lisäksi jokainen kerholainen sai upeat
Stabilo-kynät kiitokseksi ahkeruudesta. 

Tässä vielä iloisia kerholaisia. 

Kiitokset Alfille jälleen kerran upeasta työstä taidekasvatuksen eteen.
Tänä vuonna palkinnot tulivat kerhorahoista ja lisäksi Anne Vierikon kautta saimme kolme 
luonnoslehtiötä. Ne annnettiin Cillalle ja kahdelle joita ei saa mainita. 

Toivotaan että ensi syksynä taas taidekerho jatkuu! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti