maanantai 30. huhtikuuta 2018

Länkkärin Talent 2018

Blogiteksti / Mirva Viitala  
30.4.2018


Länkkärin Talent Show 2018!


Länsimetsän koulussa pidettiin  vappuaaton kunniaksi kauan odotettu TALENT SHOW, johon jokainen oppilas sai osallistua omalla esityksellään , jos niin halusi! Päivän aikana nähtiin myös monenlaisia, värikkäitä asukokonaisuuksia ja naamiaishahmoja!
Oppilaskunnan hallitus aloitti järjestelyt hyvissä ajoin. Maaliskuussa kerättiin ilmoittautumisia mahdollisista esityksistä, ja niitähän kertyikin mukavasti.  Yli 30 esiintyjää ja osallistujaa oli kiinnostunut näyttämään talenttinsa koulun omassa showssa.
Esityskategoriat olivat : 1. Musiikkiesitykset (mm. Soitto, laulu, bändit), 2. liikunnalliset esitykset (mm. Voimistelu, tanssi jne.), 3. Kuvataide (mm. Piirustukset), 4. Videotaide 5. Kädentaidot ja 6. Muu esitys/ohjelma/show (esim. Taikuritemput ).
Oppilaskunnan hallituksen jäsenet osallistuivat ahkerasti  odotetun Talent Shown valmisteluihin.
Suunnittelutiimi, juontotiimi, markkinointitiimi ja rakennustiimi saivat omat vastuualueensa shown valmistelua varten. Monet kokoukset ja palaverit käytiin, ennen kuin koko päivän ohjelma oli valmiina. Tästä työstä iso kiitos kuuluu oppilaskunnan hallitukselle ja sen  idearikkaille jäsenille. Erityiskiitos oppilaskunnan puheenjohtajalle, joka vaivojaan säästelemättä ideoi ja teki paljon töitä shown onnistumiseksi. Kiitokset myös vanhempainyhdistykselle, joka tarjosi jokaiselle esiintyjälle makoisan palkinnon.
Tästä on mukava lähteä Vapun viettoon! 
Oikein hyvää kevättä kaikille!
Mirva Viitala/ oppilaskunnan ohjaaja lv.2017-2018


Kiitos Mirva blogitekstistä ja isosta työstä Talent- tapahtuman eteen. Alla on kuvakooste esityksistä.




















Tässä palkintojen jakoa!


Kunniakirjoja



Länkkärin oma Lenni-Kalle eli Peppi-Lotta



Tässä niin nättejä opettajia! 


Hauskaa vappua!!!!



perjantai 27. huhtikuuta 2018

Eläimellistä taidetta

6K- ja 6M- luokkalaisten kanssa päätimme toteuttaa isomman kuvisprojektin viimeisen alakoulun kevään kunniaksi. Saimme vinkin  Sirkku-opelta ja ohjeistus blogista:
http://elementaryartfun.blogspot.fi/2017/11/collage-animals.html?m=1
ja me opettajat keräsimme oheismateriaalia, ohjevideoita ja virikekuvia työtä varten.

Kaiken kaikkiaan työhön meni oppitunteja n. 8, mutta se oli kyllä sen arvoista. Tässä valokuvia eri työvaiheista ja lopuksi myös valmiista töistä.

Aluksi tutustuimme koko työhön ja sitten aloitimme musiikin säestyksellä pohjapapereiden taiteilemisen. Ensin sai kynä lentää ja sitten oli peitevärien vuoro. Oppilaat olivat hymyssä suin koska nyt sai revitellä oikeasti.




Sitten revimme paperin kiilamaisiksi suikaleiksi ja teimme vaihtareita kaverin  kanssa niin sai monimuotoisen paletin suikaleita. Suikaleet aseteltiin kuvan  mukaisesti kohti keskustaa ja liimattiin. Sitten reunat leikattiin. Osa leikkasi loivasti ja osa suikaleiden reunoja myötäillen. 



Sitten oli kasvojen vuoro. Tähän oli youtubessa hyviä vinkkivideoita. Teimme ensin harjoitusmallin pienessä koossa ja sitten varsinaiset silmät. Tässä vaiheessa piti miettiä minkä eläimen haluaa tehdä.



Silmien jälkeen vuorossa oli enää nenä/kuono, kulmakarvat, viikset ym. 

Tässä on kuvia valmiista elukoista. 

















Jos mietit vielä, mitä materiaalia me käytimme niin tässä vinkkiä:

- lahjoituksena saatuja paperirullia; revityksi paperiksi ohutta ja pohjapaperiksi paksumpaa. Paperin koot oli n. 80cmx80cm
- vahavärit ja mustat tussit piirtämiseen
- peitevärit revityn paperin laveeraamiseen
- liimaa ja vähän vielä lisää liimaa. Kaikki jämäpullojen pohjat meni toteen
- sakset reunan siistimiseen
- kuvispaperia silmiin ja nenään
- silmien värittämiseen pulloväriä ja ikivanhoja Sakura-liituja
- viikset, heijastukset  ja ripset ym. pullovärit

Kirsin luokan työt ovat vielä vähän kesken joten lisää kuvia valmiista elukoista on tulossa ensi viikolla blogiin. Työntekijät oli kaikki 6lk. oppilaita. 


torstai 26. huhtikuuta 2018

Uutisia uutisia

3T luokassa on käsitelty uutisia ja niiden tekemistä. Mikä onkaan uutinen? Pienen tutkimuksen jälkeen lähdettiin toteuttamaan omaa uutista, joka liittyisi koulumaailmaan. Oppilaat suunnittelivat ensin paperille uutisen ja sen jälkeen saivat toimia uutisreporttereina tai ihan virallisesti uutisankkureina. Lähetys tietysti kuvattiin ja samalla harjoittelimme iPadeilta tallentamista OneDriveiin ja jakamista opettajalle. Tänään luokassa meillä olikin oikea uutistulva kun katsoimme oppilaiden tuotoksia. Tässä pari näytettä, joiden julkaisemiseen oppilaiden lupa. Muiden omat löytyvät jokaisen OneDrivesta niin voi kotona näyttää.


Välkkämaraton kalkkiviivoilla!

Nyt alkaa olla tämän vuoden välkkämaraton kalkkiviivoilla. 2.5. on se päivä kun opettajat keräävät luokista tiedot, kuinka moni oppilas on kerännyt 118 välkkäkierrosrastia passiinsa ja saanut urakan hoidettua. Nyt toivon loppukiriä niille joilta puuttuu vielä kierroksia. On ollut ihana seurata kuinka innolla välituntisin lenkkiä kierretään. Lisäksi parina iltapäivänä kun olen lähtenyt töistä kotiin, lenkillä on ollut kiertämässä äidin ja myös lemmikkikoiran kanssa kierroksia. Mikäs sen söpömpää! Maraton-juhlaa vietetään 8.5.

Tässä maratonin alun tunnelmia.
 
Samalla muistutan tulevasta Vappu-aatosta: Mirva-ope oppilaskunnan kanssa organisoivat Talent-katselmusta. Esityksiä on tulossa yli 30! Maanantaina oppilaskunta kannustaa myös pukeutumaan hassusti!
 
 
 

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Digitutorointia

Viikko hurahti Digitutoroinnin parissa taas vauhdikkaasti. Ihan huippumeno oli luokissa ja syksyyn verrattuna netti toimi ja pienetkin olivat oppineet mallikkaasti hakemaan koneet ja kirjautumaan sisään. Hommiin päästiin siis heti ja upeita juttuja saivat aikaan.