perjantai 30. elokuuta 2019

Tunnelmia miniolympialaisista Palosaarelta

 Täällä on suuren urheilujuhlan
tuntua.
 Sen verran säpinää että osa lajeista jää nyt kuvaamatta.

torstai 29. elokuuta 2019

Elorieha keräsi jättimäärän länkkäriläisiä

Kiitos jälleen kerran vanhempainyhdistuksen puuhakkaille Eloriehan järjestämisestä.
 Elias arpajaismestarina
 Kasvomaalausta
 Ratsastusta
Kiitos järjestäjille ja osallistujille! 

Pienin murusin pitkin viikkoa...

Tykkään käydä luokassa oppilaiden kanssa opeteltavia asioita teemoina. Välillä tulee pidettyä teemapäiviä jonkun aiheen tiimoilta tai muutama tunti päivässä. Nyt kokeilin miten istuu opetukseen teeman käsittely pienin murusin pitkin viikkoa.

Oppilaat eivät välttämättä noteeranneet mitään erikoista viikossa vaikka sama aihe olikin tapetilla joka päivä ja eri oppiaineissa ja vähän eri suunnasta. Teemana oli Lapsen oikeudet. Aihepiiri oli aluksi uskonnon opsissa ja siitä idea lähti sitten muhimaan eteenpäin. Luokka-aste itselläni on 3.


Länsimetsän koululla on ystävyyskoulu Tansaniassa, Morogorossa. Olen onnellinen kun sain monta vuotta sitten mahdollisuuden käydä Morogorossa ja ystävystyä Bungon koulun opettajiin. Vaikka koulutoimen projekti onkin jo loppunut, tekninen toimi jatkaa yhteistyötä ja ovat lähdössä parin viikon päästä työryhmällä paikan päälle. Kerroin oppilaille että olisi kiva ilahduttaa Bungon koululaisia piirroksilla. Päätimme piirtää suomalaisia eläimiä. Kirjoitimme eläinten nimet englanniksi ja suomeksi. Näistä tulikin pullea kirje lähetettäväksi. Kirjeeseen laitoin myös omasta puolestani tuttuun tapaan avustusta koulun oppilaille. 

Kerroin oppilaille matkastani ja kokemuksistani. 

Tästä kuvasta kerroin tarinan AIDS- orpokylästä.
Omien oppilaiden vanhempien kannattaa kysäistä
mitä minulle ja Kirsi-opelle tuolla tapahtuikaan....

Puhuimme koulussa kouluruokailusta ja koulupuvusta.
Kolmasluokkalaiset ihmettelivät kuinka tärkeä asia koulupuku on.
Tässä annoimme oppilaille aarteita: lyijykyniä. 

Nyt olis siis saatu infoa ja tarinoita Afrikasta ja seuraavaksi
kävimme uskontotunnilla läpi mitä oikeuksia lapsilla on YK:n mukaan.
Oppikirjan tekstin elävöittämiseksi käytin YK:n julisteita. 
Näitä sai aikoinaan tilattua ilmaiseksi.
Laitoin ne esiille jo viikko sitten ja oppilaat ovat niitä silmäilleet.
Tänään tuli mielenkiintoista keskustelua...
Tästä mietittiin sanaa ostamatta tai ostamalla..
Saako olla onnellinen uudesta kännykästä?
Voiko ostaa aikaa kaverilta?
Onko tavara arvokkaampi jos sitä ei saa heti?

Tässä myös oli herkullinen puheenaihe.
Antti-vaari höysti hienosti puhumalla
omasta lapsuuden kodista. 

Tähän itse sorrun liian usein. Kiire on liian arvostettua. Kun on kova kiire niin on tärkeä ihminen...
Eihän se niin ole. Mietittiin myös sit ku -elämää...

Afrikka on kovin mielenkiintoinen aihe musiikin opettajan silmissä. Yläluokilla on tulossa sitten pitkä Afrikan musiikin jakso mutta nyt otettiin jo maistiaisia. Teimme rytmipohjan bongojen, gongien ja djemben kompeilla. Kätevä tapa näissä on hakea rytmi lorun avulla. 

Yksi oppilas sanoi tunnin jälkeen että melkein näki silmissään savannin
ja Leijonakuninkaan horisontissa.
Teeman viimeinen ja jännittävin murunen oli Epäreilu peli. 
Fidan sivuilta saa tilattua koululle näitä pelejä. Pelin idea on saada oppilaille kokemuksia ja tuntemuksia tilanteista missä moni lapsi maailmassa on ja kokea millaista olisi elää jos "elämän kortit" ei olisikaan niin suotuisat. Yllättävän hyvin oppilaat kestivät vastoinkäymisiä ja tuntui että oli todella tärkeä kertoa mikä kohtalo, hyvä tai huono osui omalle kohdalle. Suosittelen peliä lämpimästi! Tämä oli niin kova hitti että pelit lähti nyt lainakierrokselle koteihin.


Aina ei voi jokaista aihetta puida näin monipuolisesti mutta Lapsen oikeudet oli mielestäni hyvä aihe käydä vähän useammalta kantilta ja kokemuksien kautta. Onneksi oppilaat ovat tottuneet teemoihin eivätkä kysy mikä oppiaine tällä tunnilla on. Tässä teemassa oli nimittäin: 
uskonto, elämänkatsomustieto, äidinkieli, musiikki, kuvataide, englanti, matematiikka, liikunta ja  ympäristötieto. Sopivasti osui kuumat hellepäivätkin niin saatiin trooppinen ilmasto luokkaan :D 

Lukuinnostusta lisäämässä

Lukeminen on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Lukuinnostuksen lisäämiseen on olemassa valtavasti eri keinoja. Yksi näistä on kirjadiplomi. Terhi Piikkilä on koulun kanssa yhteistyössä laatinut joka luokkka-asteelle kirjalistan. Jos oppilas lukee vuoden aikana kuusi kirjaa hän saa kirjadiplomin. Listassa on paljon vaihtoehtoisia kirjoja ja Terhi jaksaa vielä päivittää aina sopivasti uusimpia uutuuksia mukaan.

Omalta opettajalta saa diplomilistan. Terhi tulee mielellään pitämään luokkiin kirjavinkkaustunnin. Tänään hän oli 3R-luokassa ja voi sitä riemua ja kihinää kun Terhi kertoi kirjoista taas niin elävästi, tekstin, kuvin ja myös räpäten.


Tässä Terhi vauhdissa...


Kolmosten diplomikirjat
Lisäksi on extradiplomi tarjolla kaikkein ahkerimmille


Kun vinkkaustunti loppui ja oppilailla oli alkamassa
pitkä välkkä niin luokassa näytti tältä.
Oppilaat halusivat hypistellä kirjoja ja kysyä lisää, kertoa mitä oli lukenut....

Lukuintoa lisätään kouluvuoden aikana monin eri keinoin joten kannattaa olla kuulolla! 

torstai 22. elokuuta 2019

Kivoja asioita kolmosluokan koulun alkuun

Kolmosluokan alussa on meillä ollut monta kivaa juttua. Kaikista en edes kiireessä ehtinyt ottaa valokuvaa, mutta....

Sain lahjoituksena vaasalaisilta perheiltä trikoo- ja ontelokudetta niin, että pääsemme aloittamaan kuumailmapallotyön. Huomenna menemme uuteen tekstiilityöluokkaan ja aloittamme korin virkkaamisen. Kiitos lahjoituksista! 

 Liikenne ja pyöräturvallisuus on aina tärkeä teema heti alkusyksyyn. Kävimme läpi liikennesääntöjä, pyörän osia, liikennemerkkejä ja monia muita asioita. Näissä kuvissa on käytössä niin jännittävät virtuaalilasit. Liikenneturvasta saa tilattua koululle ilmaiseksi setin jossa on kaikki tarvittava siihen että oppilaat pääsevät testaamaan taitojaan virtuaalisesti liikenteessä.

Tämä oli niin jännä ja todentuntuinen juttu. Suosittelen ehdottomasti opettajia hyödyntämään tämä setti. Meidän koululla nämä ovat nyt kaksi viikkoa halukkaisen käytettävissä. Pientä teknistä nokkeluutta tarvitaan mutta lopputulos on kyllä niin todentuntuinen. Virtuaalilasit liittyvät kokonaisuuteen joka löytyy netistä:
https://fillarilla.fi/
Itse ohjelma laseilla on samanniminen eli fillarilla. 
Tässä vielä valmis linkki lasien lainaamiseen:
https://fillarilla.fi/fillarillan-virtuaalimaailman-ohjeet/

Ehdimme käydä myös mustikkaretkellä. Näppärät sormet keräsivät tarpeeksi marjoja niin että saimme tänään herkutella mustikkarahkalla. Oli kuulemma niin hyvää ja samalla terveelistä. Eräs s2-oppilas ihmetteli että missä se mustikka on kun kerroin että menään mustikkaan. Toinen ihmetys oli kun marjat olikin sinisiä vaikka sana on mustikka. Maailma on ihmeellistä. 

Oppilaskuntaan kuuluu 3-6 luokilta kaksi oppilasta / luokka. Kolmannella luokalla siis valitaan edustajat. Halukkaat suunnittelivat vaalipuheen ja pitivät sen luokan oppilaille. Puheet olivat aivan huikeita ja suoraan sydämestä. Vaalipaneelissa sai myös kysyä ehdokkailta kysymyksiä. Vastaukset tulivat napakasti. Sitten pidimme suljetun lippuäänestyksen ja meidän luokan oppilaskunnan edustajiksi valittiin huippukaksikko: Nea ja Miiku. Onnea vielä valinnasta ja oikein hyvää oppilaskuntauraa molemmille. 

Ensi viikolla sitten meillä on taas uudet kujeet. Perjantainahan on tiedossa miniolympialaisetkin! Sinne menemme polkupyörillä ja sitä varten katsastamme maanantaina oppilaiden pyörät!


Tervetuloa Eloriehaan!





maanantai 19. elokuuta 2019

Vastuullisuus kouluarjessa

Tämän vuoden koulurauhan julistuksessa korostettiin vastuun ottoa ja jakoa koulumaailmassa. Marjo-ope antoi kivan vinkin. Alunperin idea on ollut Alakoulun aarreaitan Facebook-sivulla. Muokkasin tämän itselleni toimivaksi. Idea on varsin yksinkertainen mutta ainakin heti tuntuu kovin toimivalta. Keräsin 13 vastuualuetta ja kerroin oppilaille niistä. Sitten oppilaat saivat halutessaan valita minkä vastuualueen haluaisivat ottaa hoidettavaksi. Jos ei halunnut, ei tarvinnut. Pari vastuuta oli oppilaiden päätöksellä sellaisia, että hommaan tarvittiin kaksi oppilasta. Printtasin ohjelaput luokan seinälle ja kirjoitin nimet. Päätimme että joulun aikaan tuumataan, haluaako joku vaihtaa hommaa tai pitääkö tehdä muita muutoksia. Pienia arjen hetkiä on nyt siis jaettu oppilaille ja ainakin kolmoset ovat ottaneet nämä heti omakseen.
Tälläisiä vastuualueta meidän luokassa on:
Valovastaava
tvt-vastaava
ovivastaava
Herkkula-vastaava
kuvisvastaava
naulakkovastaava
musiikkivastaava
tauluvastaava
hiljaisuusvastaava
jonovastaava
roskisvastaava
lattioiden siistijä

Jos joku lukija haluaa että jaan tiedoston näistä söpöistä pöllökylteistä, niin viestiä Marita-opelle. Jokainenhan voi muokata niistä omaa luokkaan ja käyttöön sopivat kyltit. Kiitokset vielä Marjo-opelle tästäKIN kivasta ideasta!




perjantai 16. elokuuta 2019

Jännittävä ensimmäinen kouluviikko!

Maanantaina oli koulun pihassa iloisia uusia oppilaita aloittamassa koulupolkua. Ensimmäinen viikko piti sisällään uusien asioiden opettelua ja toisiin tutustumista. Isossa koulussa on monta uutta paikkaa ja muistettavaa asiaa. Kaikki on uutta niin välitunnit kun Herkkulassa lounastaminen.

Viikon aikana tutustuimme aapiseen, Annuun ja Olliin sekä matematiikan kirjan Kasseen ja Kurreen.  Teimme kynäharjoituksia, lauloimme ja askartelimme. Perjantaina menimme vielä yhdessä metsään ja teimme siellä pieniä tehtäviä. 

Tässä kuvasatoa 1lk. ensimmäisestä viikosta.














torstai 15. elokuuta 2019

Koulurauhaa kaikille Länkkärin oppilaille!

Länsimetsän koulussa julistettiin koulurauha lukuvuoden ensimmäisessä yhteisessä päivänavauksessa. 




Oppilaskunnan edustajat lukivat julistuksen suomeksi ja ruotsiksi.



Elämänkatsomustiedon tunnilla aloitimme samalla aiheella ja rakenteilla on koulurauhapuu muistuttamassa tästä tärkeästä asiasta.





Toiset huomioonottavassa ympäristössä on hyvä oppia ja työskennellä ihan jokaisen, ison ja pienen länkkäriläisen.

lauantai 10. elokuuta 2019

Tervetuloa uuteen kouluvuoteen!

Maanantaina alkaa taas uusi kouluvuosi. Tervetuloa niin entiset kuin uudetkin lapset ja aikuiset Länkkäriin.

12.8. koulua on uusilla oppilailla klo 9-12 ja muilla 10-13
Ensimmäisenä päivänä ekaluokkalaiset kokoontuvat koulun pihaan josta opettajat poimivat omat oppilaansa luokkiin. Päivän päätyttyä VPS:n iltapäivätoimintaan osallistuvat kokoontuvat ensimmäisenä päivänä Herkkulaan ja siitä sitten ohjaajat kertovat kumpaan ryhmään kukin kuuluu.

Ihanaa ja antoisaa kouluvuotta kaikille! Pari pikkumuistutusta:

Lapset:
- tule reippaalla mielellä uuteen vuoteen
- ole ystävällinen kaikille
- tee parhaasi, se riittää

Aikuiset:
- varmista että  todistus on  repussa
- harjoitelkaa koulumatka lapsen kanssa. Tänä vuonna koko koulun teemana on "omin voimin kouluun" Älä tee karhunpalvelusta kuljettamalla autolla jos ei ole joskus pakko.
- toinen kouluvuoden teemoista liittyy lukuinnostukseen. Siitäkin tulee tietoa jatkossa koteihin mutta nyt jo kannattaa varmistaa että kirjastokortti on lapsella repussa.

Tässä kuvaa tämän aamuisesta aloituksesta