lauantai 5. kesäkuuta 2021

Hyvää kesää!

Näin on kouluvuosi saatu taas onnellisesti päätökseen ja on aika kesäloman!

Tänä vuonna meillä ei ollut perineistä kevätjuhlaa salissa mutta perjantaina kokoonnuimme koko koulun voimin ulos ja pidimme oikein lämpimän tilaisuuden jossa hyvästelimme kuudesluokkalaiset. Ohjelmassa oli yhteislaulujen lisäksi 6-luokkalaiset oppilaat pitivät todella koskettavia puheita. Kakkosluokkalaiset lauloivat kauniin laulun jossa puhuttiin siivistä ja siitä että siivet kantaa. Kun elokuvissa samaan aikaan pääskyset tekivät lentonäytöksiä oppilaiden yllä. Rehtori piti puheen ja tilaisuuden lopuksi Suvivirsi kajahti luonnon keskellä. Julkaisulupasyistä juhlatilaisuudesta ei ole kuvia. 

Lauantaina 1-5-luokat kokoontuivat syömään jäätelöt ja saivat stipendit ja todistukset. Kuudesluokkalaiset juhlistivat viimeistä alakoulun koulupäivää turvavälein salissa. Turvallista matkaa jokaiselle yläkouluun! 


Kesän aikana koulun etuseinä saa uuden värikerroksen ja koulun keskiosassa olevaan biotooppialtaaseen tulee muutoksia. Syksyllä pitäisi lutakon tilalla olla soraa!
 
Länsimetsän koulu toivottaa niin pienille kuin isoillekin oikein hyvää kesää! 




perjantai 4. kesäkuuta 2021

Spring Full Of Art And Sunshine

Spring is magic time of the year, time of renewal. Best time to start something new. This spring I spent a lot of time in Länsimetsän school with 4R and 4H classes. And it was a great fun. We did  so many fun things together that it is difficult to remember that I was there just for a short period of 5 weeks. 

First of all we went for an plein air painting to a beach on a wonderful sunny day. It was a pleasure to admire the beauty of the nature and to try to catch a moment with paper and watercolors. That is so unique experience for the children so that everyone was silent, attentive and watchful during the process. 


Other than that we did a lot of other different art works. For example once the students were offered to make a watercolor painting of a plant. We placed two sheets of paper next to each other. One had a plant attached with a tape, the other one was for a painting. It is a very interesting task that requires a lot of attention and develops the skills of painting and observation. 




Other task was about trees. We were painting a birch, a pine and a fir-tree. We looked out of the window to notice the difference between them and what kind of branches they have. Then I showed the process step by step in very easy steps. Students succeed marvelously.



Besides doing art we did other things. Students learned about Russian language and alphabet. Cyrillic letters were not too difficult, just scary. All of the students were able to write their names in Russian. The most enthusiastic students continued to practice at home.

Also we played some board games together, one with Russian letters and the other one was about time, understanding the clock and a bit about time management.  

My presence in the class allowed to divide the students into two parts and to enjoy some special activities in small groups. Something that is hard to do with the whole class. 

Also it was much safer and easier to go for a bicycle trip when there were two adults. And it was a fun trip full of adventures. 

 It was an amazing practice, I´ve learned a lot during this time. 

My warm wishes to 4R and 4H. Guys you are so talented! Enjoy the summer vacation!

I would like to thank Marita Reinikka and Matti Autio for the experience.

Also I would like to mention that I am looking for a job opportunity. Am I the one that your school needs and is looking for? 

And now I will switch off the computer because the beach and the sea are waiting to be enjoyed! My summer vacation starts now. 

Have a magically magnificent summer!

torstai 3. kesäkuuta 2021

Onko pakko lähteä jo kotiin?

 Kevätretkipäivä voi olla niin onnistunut vaikka ei lähdetäkään merta edemmäksi kalaan!

Moni luokka suuntasi pyörillä esim. Laivapuistoon, Strömsööseen, Minimossenille, Variskarille.
Tässä on menossa 4R Laivapuistoon.

Puistossa sai pelailla ja touhuilla vapaasti. Beach volley oli suosittu!

Alfi opetti tyttöjä tekemään voikukkaseppeleitä.

Koulusta otettiin retkieväät ja ne maistuivat niin oppilaille kun vähän myös sorsillekin! 
Urpo1, Urpo2 ja Pekka kävi tervehtimässä


Retkiapuna olivat retkimummo Kirsi ja harjoittelija Alfi, kiitos!
Kiitos Alfille myös valokuvista.

Laivapuistosta jatkoimma matkaa Isolahden uimarannalle jäätelökioskille. 
Eilen saimme koulussa ylläripuhelun Antonio Tecalta ja tänään tuli yllärivieraaksi Heidi  joka oli 
harjoittelijana meidän luokassa pari vuotta sitten ja hänellä oli mukana mäyräkoira joten ei tarvittu paperilla puhdistaa jäätelöviiksiä! Kiitos Heidille ihanasta ylläristä!

                                        Jäätelökiskalla tavattiin myös ekaluokan Mira -ope!

Jäätelökioskin jälkeen menimme open rantaan ja viimeinen juttu oli pakohuonepeli jossa piti ratkaista 5 pulmaa, vihjesana ja aarteen sijainti. Oppilaat olivat sinnikkäitä ja yhteispelillä vihjeet ratkesivat. Aarteena oli makoisa ylläri. Ennen paluuta koululle ehdimme vielä kahlailla rantavedessä. 
Tässä tuuletetaan pakohuonepelin ratkaisua. Jos haluat testata olisitko itse ratkaissut pulmat niin alla on vihjeet tiivistettynä....

* musavisa: mikä sana tarkoittaa sitä kun soitetaan äkillisestä oikein voimakkaasti ja siitä eka kirjain
* mikä kirjain on ekana yleisin meidän koulun opettajilla tänä vuonna
* kuka nainen on Instragramin seuratuin nainen ja hänen sukunimen viimeinen kirjain
* laske 231x142 ja ota vastauksesta vihje kymmenien kohdalta
*196/SE/laji/eka kirjain

Kun saat kaikki vihjeet selville ilman googlaamista saat 5 kirjainta. Muodosta niistä sana. 
Sanasta saat vihjeen aarteen sijaintiin. 
Ratkaisu löytyy seuraavan kuvan alta maalaamalla piiloteksti esiin.

Niin paras retki! 

Ratkaisu on SMOKE ja aarre löytyi savustuspöntön alta

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Kesäloman kynnyksellä kävelytapahtuma

Tänään reippailtiin koko koulun voimin kävelytapahtuma. Mukana oli myös Gerbyn koulu.
Tämä on mukava perinne ja selvä merkki että kesäloma on jo todella lähellä!
Tapahtuman organisoi jälleen kerran Vaasan kävelyklubi ja puuhakkaana on ollut Harry Swanljung: kiitos!

Aika pitkä elefanttimarssi saatiin aikaiseksi koulun oppilaista

Reitti kulki tänä vuonna kivasti luonnon siimeksessä

Mehut maistui Gerby koulun pihassa.

Harryn suu messingillä kun lapset osallistuivat innolla ja ilolla! 

Reitti oli hyvin viitoitettu ja pienemmille oli vähän lyhyempi matka.

Tässä Marita Hangan ottama kuva Länkkärin mehupisteeltä