tiistai 24. marraskuuta 2015

iPadien kanssa eHetkessä

Syksystä lähtien sekä Länsimetsän koululla että Gerby skolanilla on järjestetty kirjaston ja koulujen yhteisiä eHetkiä. eHetkissä tarkoituksena on tutustua kirjaston erilaisiin e-aineistoihin, sähköisiin tietokantoihin, tiedonhakuun ja oppia käyttämään kouluille hankittuja iPadeja.

Syksyn ensimmäisiä eHetkiä vietettiin 150-juhlavuottaan juhlivan Jean Sibeliuksen parissa. Kirjaston musiikkipalvelusta, Naxos Music Playeristä, kuunneltiin Kullervoa ja Finlandiaa ja erilaisten qr-koodien avulla tutustuttiin siihen millainen mies Sibelius oli. Lopuksi tehtiin verkossa olevan Kahootin avulla koe opituista asioista. Sibeliukseen liittyvää opetuspakettia toteutettiin 3.-6.-luokkalaisilla. Vaikka eHetket toteutetaan pääosin iPadia käyttämällä, käytetään välillä myös ihan perinteikästä paperia ja kynää. Tässä alla muutaman oppilaan näkemys siitä, miltä oma Suomi näyttää:


Sibeliuksen jälkeen siirryttiin tokaluokkalaisten kanssa satuihin. Satunetti on internetissä oleva palvelu, josta voi kuunnella erilaisten sadunkertojien kertomia satuja. Kaunottaresta ja hirviöstä kertovaa satua työstettiin parin erilaisin keinoin. Ensiksi perinteisessä satuhetkessä satu kuunneltiin ja sitten jokainen osallistuja sai oman kirjoitetun katkelmansa sadusta. Saatu katkelma kuvitettiin Drawing desk-nimisen sovelluksen avulla. Halloweenin aikoina keskityttiin kuitenkin vain hirviöihin siten, että jokainen sai piirtää oman kauheimman ja hirveimmän hirviönsä. Tässä alla niistä pari:

Tiedonhakuakin harjoiteltiin, kohderyhmien ollessa yksi nelos- ja yksi vitosluokka. Aiheena olivat opettajan toivomat linnut ja tiedonlähteenä Luontoportti ja LuontoVaasa. Etsittyjen tietojen avulla oppilaat koostivat PhotoComics-sovelluksella koosteen omasta linnustaan. Tässä peipot ja hömötiaiset:



Sanomalehtipaketin parissa palattiin kirjaston omiin e-aineistoihin. Vuorossa Library Press Display-palvelu, jonka avulla voi lukea erilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä ympäri maailmaa silloin, kun on kirjautuneena kirjaston verkkosivuille. Sanomalehtiliiton tekemien erilaisten tehtävien avulla tutustuttiin sanomalehtien kansikuviin ja myös Pohjalaisen verkkosivuihin. Tässä muutama 6R-luokan ahkera oppilas työntouhussa:


Kuvat: Marita Reinikka

Parin viikon päästä eHetket jäävät joulutauolle, mutta sitä ennen ehditään vielä viettää itsenäisyyspäivän ja joulun eHetkiä. Suunnitteilla on ainakin lisää qr-koodeja, ristikoita, anagrammeja ja Piano Tiles 2-pelin mestaruuskisoja!

Terveisin Eeva

P.S.

Tiesithän, että myös iltaisin on mahdollista päästä eHetkeen. eHetkiä järjestetään tiistaisin Gerby skolanilla ja keskiviikkoisin Länsimetsän koululla, aina kello 17-19. Kuka tahansa voi silloin tulla tutustumaan iPadien käyttöön, kirjaston erilaisiin e-aineistoihin tai iPadeille ladattuihin erilaisiin opetuspeleihin yhdessä iltahetkissä päivystävän Emilian kanssa!




(Joulutauko 14.12.2015-10.1.2016)

2 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea e-hetkistä ja siitä, mitä olette tehneet! Olen aina ohimennessäni kauempaa seuraillut. Upeita aikaansaannoksia! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea e-hetkistä ja siitä, mitä olette tehneet! Olen aina ohimennessäni kauempaa seuraillut. Upeita aikaansaannoksia! Kiitos!

    VastaaPoista