maanantai 27. marraskuuta 2017

Lapsi mukaan töihin -päivä

Oletko kuullut tapahtumasta, jossa ideana on ottaa yhdeksi päiväksi oma lapsi mukaan työpaikalle? Pähkinän kuoressa idea on tällainen: 

Moni lapsi ei välttämättä edes tiedä saati osaa selittää, mitä oma vanhempi tekee työkseen. Lasten on kuitenkin tärkeää päästä näkemään ja kokemaan, missä heille tärkeät aikuiset viettävät päivänsä ja mitä työn teko on. Myös työpaikkojen on hyvä nähdä työntekijöiden lapsia.
Mallia Lapsi mukaan töihin -päivään on otettu vastaavista kansallisista päivistä, joita vietetään muun muassa Yhdysvalloissa ja Englannissa. Lapsiasiavaltuutetun toimisto koordinoi kampanjapäivän suunnittelua yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Lapsi mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden nostaa esiin lasten ääntä ja osallisuutta sekä saada hyödynnettyä lasten ja nuorten raikkaita ajatuksia. Päivän tarkoituksena ei ole kuitenkaan teettää lapsella varsinaisesti työtä, vaan tutustuttaa hänet vanhempansa tai muun läheisen aikuisen arkeen.
Päivän ei tarvitse olla kestoltaan pitkä, esimerkiksi aamu- tai iltapäivä riittää hyvin. Lapsi on päivän ajan sen aikuisen vastuulla, joka on hänet mukaan työpaikalle ottanut. Tutustumisen aikana lapsille voidaan järjestää esimerkiksi esittelytilaisuus, tutustumiskierroksia sekä työpaikan toimialaan liittyvää pientä toiminnallista ohjelmaa.
Muistathan myös jättää ajoissa päivään osallistuvan lapsen koululle koulun käytäntöjen mukaisen poissaolopyynnön työpaikkatutustumisen ajaksi. Myös lapsen tuomisesta työpaikalle sekä siihen liittyvistä järjestelyistä on aina sovittava työnantajan kanssa.
(lähde: www.lapsimukaantoihinpaiva.fi)
Yleensä aloitteen tekijä tässä on huoltaja. Hän pyytää opettajalta lupaa ottaa lapsi mukaan töihin ja anoo vapaapäivää koulusta ja kysyy päivän läksyt. Muutamissa muissa luokissa oli yksittäisiä oppilaita vanhemien työpaikoilla. Tänä vuonna päätimme 6K- ja 6M-luokassa järjestää päivä isommin ja mainostimme tätä muillekin opettajille. Meillä päivä nivoutuu loistavasti yhteiskuntaopin oppisisältöihin. Huoltajat lähtivät innolla mukaan ja järjestivät työpaikkaa lapselleen isän, äidin, isosiskon, isoveljen, tuttavan työpaikalta. Ihan kaikki eivät tässä onnistuneet. Halusimme kuitenkin jokaiselle tämän kokemuksen joten kysyimme voisiko joku ottaa toisenkin lapsen omalle työpaíkalle. Lisäksi sijoitimme oppilaita koulun yhteydessä olevaan eskariin, siistijöiden ja koulunkäynnin ohjaajien kanssa. Kaikki saivat siis työpaikan. Osalle ei osunut juuri perjantaipäivä mutta he hoitavat joko etu- tai jälkikäteen työtunnit viikonloppuna tai koulupäivien jälkeen. 
Päivän aikana oppilaat seurasivat työpaikalla työskentelyä, tekivät tehtävämonisteen päivästä jossa oli mm. työntekijän haastattelu ja itsearviointi lapsen työpäivästä. Koulusta sai eväsruoan mukaan jos halusi. Työpaikalta tuli ottaa myös yksi valokuva noudattaen kuvauslupia. Laitankin näitä valokuvia niin näette minkälaisissa töissä oppilaat ovat saaneet olla. 
Merkkarin koulussa oli jopa neljä tonttua touhussaan

ABB

koulunkäynninohjaajan työ

vanhainkoti

hotelli

vakuutusyhtiö
 yliopisto
siistijän työ

yliopisto

musiikkistudio

Vamia

Leipurit asialla

hevostalli

teollisuustarvikkeet

keittiökalustefirma

Mitä ihmettä me opettajat sitten teimme koko päivän? Haiskahtaako huijaukselta? Kovin oli autiota aamulla luokassa : )  Pidimme urakalla arviointikeskusteluita ja teimme rästihommia. Viimeinen keskusteluaika oli neljän maissa Jimin perheelle. Jimi oli ollut päivän leipomossa ja toi ylpeänä lämpiäisiä töistä. Ikinä ei ole maistunut hillomunkki niin hyvältä kuin tämän päivän päätteeksi. Tyytyvinen olo! Päivä ei olisi mitenkään onnistunut ilman vanhempien aktiivisuutta ja tietysti oppilaiden innostusta.

Seuraavaksi otteita oppilaiden haastattelutehtävästä. Kysymykset olivat:
Millaisia työtehtäviä sait tehdä päivän aikana?
Haastattele yhtä työntekijää ja pyydä häntä kertomaan työstään. Kysy myös häneltä: Jos kävisit nyt koulua, mihin oppiaineisiin haluaisit erityisesti satsata?
Kerro ajatuksia päivästä. Mitä uutta itse opit päivän aikana.
Mikä on toiveammatti ja miten voit sen saavuttaa.
Itsearvioinnissa oppilas arvioi omaa oma-aloitteisuuutta, ystävällisyyttä ja ahkeruutta.
Tässä tulee otteita muutaman oppilaan vastauksista.

Valtteri oli Vamialla isänsä työpaikalla. Hän sai mm. ohjelmoida robottia ja tutustua vesileikkuriin. Isän tärkeä viesti oppilaille on se, että opskelkaa ja oppikaa nuorena. Jos opiskelun tekee työnohjessa se on aikamoinen urakka kuten hänellä. Koulussa hän olisi halunnut näin jälkikäteen satsata vielä enemmän matematiikkaan ja kieliin. Englannin lisäksi olisi hyvä oppia esim. ruotsi tai espanja. 

Mobin oli eskariryhmässä töissä ja oli todella tyytyväinen päiväänsä. Hän huolehti metsäretkellä ettei kukaan lapsi mennyt liian kauas. Sisällä hän auttoi vaatteiden laittamisessa kuivauskaappiin ja monessa muussa hommassakin. Mobin oppi päivän aikana, että jos on ahkera, niin saa silloin paljon aikaan. 

Inna oli kaupungilla hr-kontrollerin työhön tutustumassa. Työtehtävät eivät olleetkaan aivan "pikkunakkeja": Vaasan kaupunkistrategian viimeistely ja kuntaliitosneuvotteluihin valmistautuminen. Hän haastatteli Markku Järvelää ja hän pitää työtään kiinnostavana ja mukavana. Innan haaveena on isona auttaa kehitysmaiden köyhiä perustamalla terveyskeskuksia ja jakamalla tärkeitä tarvikkeita. 

Noora oli töissä nuorisotalolla tätinsä työpaikalla. Hän sai päivän aikana tehdän monenlaisia työtehtäviä. Haastattelussa täti kertoi että hänen mielestään nuorten liikkuminen on minimaalista nykyään ja se on kuitenkin hyvin tärkeää nuorena ja vanhana. Nooran mielestä työskenteleminen nuorten kanssa on rankkaa ja mukavaa samaan aikaan. 

Jami tutustui isänsä työpaikkaan ja urakoi jopa 400 tuoliin pehmusteet jalkojen alle. Isän mielestä työssä on parasta se, että se on monipuolista. Jokainen päivä on erilainen. Jami oppi työpäivänä että oli homma mikä tahansa, niin se pitää vaan tehdä! 

Kalle oli vanhainkodissa töissä ja hän keräsi tarjottimia ja piti tietovisan vanhuksille. Kalle oppi päivän aikana, että ihmiset ovat erilaisia mutta kaikki yhtä tärkeitä. Kallen haaveammatti on lääkäri. 

Kyselin parilta huoltajalta palautetta päivästä:
Olipa kiva! Piristi koko työyhteistöä.
Eipä sitä tule normaalisti kerrottua omista työkuvioista kotona. Nyt oli hyvä sauma siihen.
Hyvin meni kun assistentti seurasi silmä kovana koko päivän. 

Ensi vuonna otetaan uusiksi! Jos nyt huoltajana huomasit tämän tempauksen liian myöhään, niin ei muuta kuin ensi vuonna yhteyttä vain opettajaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti