torstai 20. marraskuuta 2014

Oikein hyvää Lapsien oikeuksien päivää!

Tänään vietetään Lapsien oikeuksien päivää. Oheisesta linkistä pääset tutustumaan tarkemmin oikeuksiin.  Lapsien oikeudet Unicefin sivulla


Koulussa juhlistimme päivää hyvin musisoivissa merkeissä. Ensin aamupäivällä 3-6.lk. oppilaat pääsivät kaupunginorkesterin konserttiin. Kysyin oppilaiden mielipiteitä konsertista:
Vivaldin syksy oli monen mielestä todella hyvä mutta kaikkein mieluisammaksi nousi kuitenkin Star Wars- elokuvan musiikki. Juontajana toiminut pelle oli hauska mutta joidenkin mielestä puhui vähän liikaa. Kouluvaarimme Antti ihmetteli kovasti konsertissa kuultuja paria moderninpaa teosta Markus Fagerruddilta. Jaana-opettajan mielestä tämä konserttivierailu on niitä niin ihania työsuhde-etuja. Miro ja Roope 5K-luokalta ihmettelivät kuinka valtavan taitava konserttimestari Maano Männi olikaan. Oma suosikkini oli ehkä kuitenkin Sibeliuksen Valse triste; sen kaihomielinen sointi oli melkein maagista.


Tässä orkesteri melkein koko komeudessaan


Tässä kuvassa konsertin "starat" 


Ruokailun jälkeen oli tarjolla vielä vähän kevyempää musiikkia Haloo Kalevala-yhtyeen tahtiin.
Tämä kolmikko olikin koostanut melkoisen pläjäyksen yhdistäen Kalevalan taruolentoja ja nykymusiikin keinoja. Soittimet ja rekvisiitta vaihtuivat tiuhaan ja tunnelma oli oikein viihdyttävä. Kiitoksia Haloo Kalevalalle vierailusta koulullamme. 


Tässä kuultiin reggae-tyylistä kalevalaista kansanperinnettä


Kuva mll.fi-sivulta

Lapsen oikeuksista ja velvollisuuksista olemme keskustelleet viime aikoina opettajan-  ja oppilaskunnan kokouksissa. Niiden pohjalta olemme muokkaamassa koulun viihtyvyyssääntöjä. Tässä vaiheessa ne näyttävät tällaisilta:

LÄNSIMETSÄN KOULUN VIIHTYVYYSSÄÄNNÖT 

Länsimetsän koulussa opetellaan hyvän käytöksen sääntöjä, joilla taataan 
jokaiselle oppilaalle turvallinen ja viihtyisä koulupäivä. 
Koulun ja kodin yhteisellä tapakasvatuksella luodaan pohja luontevalle 
käytökselle elämän eri tilanteissa. 

KOULUMATKALLA 
  • Tulen ajoissa kouluun. 
  • Annan kaikkien kulkea rauhassa. 
  • Noudatan liikennesääntöjä ja pyöräillessä käytän kypärää. 
KOULUN PIHASSA 
  • Välitunti vietetään koulun pihassa ja siellä noudatetaan erikseen sovittuja piha-sääntöjä 
  • Koulun pihalla ei pyöräillä, heitellä kiviä tai lumipalloja. 
  • Välituntien aikana sattuvista vahingoista ja tapaturmista sekä kiusaamisesta ja ilkivallasta ilmoitetaan valvojalle. 
OPPITUNNILLA 
  • Annan kaikille työrauhan. 
  • Teen aina läksyt ja huolehdin omista tavaroistani. 
  • Tulen ajoissa tunnille. 
TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ 
  • Meidän koulussa ei hyväksytä kiusaamista missään muodossa
  • Jos huomaan kiusaamista, kerron siitä heti aikuiselle. 
  • Ilmoitan vaarasta tai tapaturmasta välittömästi aikuiselle tai soitan tarvittaessa itse hätänumeroon. 
RUOKALASSA 
  • Otan ruokaa vain niin paljon kuin luulen jaksavani syödä. 
  • Maistan kaikkea. 
  • Käytän haarukkaa ja veistä syödessäni. 
  • Noudatan hyviä ruokailutapoja. 
RETKILLÄ 

  • Pysyn omassa ryhmässäni ja noudatan annettuja ohjeita.

TILAT JA TAVARAT 
  • Siirryn tilasta toiseen rauhallisesti kävellen. 
  • Tervehdin kaikkia ystävällisesti. 
  • Puhun asiallisesti ja kohteliaasti - en kiroile enkä näytä asiattomia  merkkejä. 
  • Siirryn reippaasti välitunnille. 
  • Koulun yhteisissä tilaisuuksissa käyttäydyn tilaisuuden edellyttämällä tavalla ja noudatan annettuja ohjeita.  
  • Pidän huolta koulun yhteisistä tavaroista, koneista ja tiloista. Huolehdin  tavarat paikoilleen.
  • Säilytän matkapuhelimeni äänettömänä repussa ja käytän sitä vain opettajan luvalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti