Tämä etätyö on ollut kyllä kuten palapeli mutta onko tämä koskaan tullut valmiiksi ja mitä tunteita tämä on itsessäni herättänyt... ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta nyt....
Ensin etäkoulun alussa syliin heitettiin palapelilaatikko. Jotain tuttua kuvassa oli ja ajatus rakentamisesta pala kerrallaan tietenkin oli selvillä. Mitään hahmotusta siitä kuinka monta palaa palapelissä olisi tai mikä kuva siitä muodostuisi ei ollut. Jostain oli kuitenkin aloitettava.
Aivan ensimmäisenä kaikki palat olivat sekavia eli etäkoulu ajatuksena ja keinot oli hukassa. Sitten vähitellen ajattelin että jospa aloittaisi reunapaloista. Reunat alkoivat kokoontua ja oli ihana tunne kun sain jokaisen reunapalan eli oppilaani linjoille ja vaikka olimme kodeissa niin kuitenkin muodostimme kehyksen 3R-luokalle.
Nurkkapalat olivat ensin hukassa mutta nyt näen ne kirkkaana: Yksi nurkka oli oppilaat ja heidän huoltajat. Aivan hirvittää, kuinka monta viestiä huoltajat ovat saaneet. Välillä ajattelin että laitan harvemmin pitkiä viestejä, välillä useammpin tästäviestejä... Ja ajatella niitä perheitä joissa on monta kouluikäistä lasta ja kaikkien opettajien Wilma-viestit! Huh, huh! Toinen nurkka oli omat lähimmäiset kotona. Työaika ja oma aika käsitteinä sumentui ja oli hyvä kun kumppanini kiskaisi luurit korvilta ja laittoi pensselisudin tai kätkökartan tilalle. Kolmas palapelin nurkka on ollut 3 läheisintä kolleegaa: Heidi-open kanssa olemme suunnitelleet, tuumanneet, murhetineet ja tuulettaneet matkan varrella tiiviisti. Luokan etäopetuksen tukena on olleet kova kaksikko ohjaaja Kaija ja erkkaope Annina. Kiitos! Neljäs nurkka palapelissä on ollut Petri Jämsen. Ikinä en ole häntä tavannut mutta kovin tututta jo ollaan :D Hän ylläpitää Facebookin Microsoft Office 365 opetuksessa ja oppimisessa -ryhmää josta olen löytänyt lukemattomia kertoja teknistä tukea ja materiaalia jolla kouluttautua ja sitten opastaa kolleegoita etäopetuksen tvt-haasteissa.
Nyt olemme siis saaneet raamit ja nurkkapalat paikoilleen. Sitten tietenkin matkan varrella on ollut helppoja kohtia palapelissä, joissa palat ovat loksahdelleet paikalleen aivan heittämällä. Välillä on tökkinyt ja vaikka kuinka paloja on yrittänyt loksautella niin ei vain ole edennyt. Reunapalat ovat olleet hukassa eli oppilasta ei saa linjoille. Mitä näissä tilanteissa on voinut tehdä? Välillä on ollut pakko ottaa etäisyyttä, sekottaa paloja uudelleen, puuskuttaa, hörpätä teemukillinen, kiertää korvat sauhuten lähisaari, laittaa Wilma-viestiä, soittaa Heidille. Joskus aika on auttanut. Aamulla kun on palapelin ääreen istahtanut tuntuu kuin joku olisi yöllä tehnyt muutaman 10 palaa salaa eteenpäin.
Matikassa varsinkin on tullut vastaan hetkiä kun ensin jonkun oppilaan kanssa on ollut haasteita saada opetusta onnistumaan ja sitten yht äkkiä kuin palapeleissä pari isompaa kokonaisuutta yhdistyy yhteen ja hommat alkavatkin sujua. Näin kävi laskujärjestyksen kanssa.
Missä vaiheessa nyt olen palapelin kanssa? Taitaa olla taivaspalat jäljellä.... samaan aikaan matkaväsymystä ja toisaalta tietoa siitä että palat kohta loppuu. Nyt vain asettelen loput palat kohdilleen ja katselen palapeliä etäämmältä. Nyt näen jo kuvat ja hahmot ja monet muistot etäkouluajalta. Kirkkaimpana helmenä nousee ilman muuta aidot oppilaat jotka uskomattoman hyvin ovat mukautuneet, venyneet ja paukkuneet tilanteen vaatimalla tavalla ja vähän paremminkin. Kaikkein liikuttavin hetki oli ehkä toiminnallinen ryhmätyö jossa oppilaat olivat Teamsin ryhmien kanavilla tekemässä uskonnon pohdintoja ja ope vain piipahteli kuuntelemassa työskentelyä ja poistui takaviistoon kun huomasi että tämähän sujuu.
Taivaspalojen jälkeen laitan etäopetuspalapeliin kontaktimuovin päälle ja ripustan muistojen seinään. Me selvittiin tästä! Nyt juuri olen ottamassa uutta palapeliä etäkoulusta kouluun palaamisesta ja pohdin miten tämän palapelin kohdalla saisin palat järjestettyä niin hienosti itselleni ja lapsille oikeisiin kasoihin ja sävyittäin että itse loppukevät menisi vain paloja naksutellen. Tiedän jo että eihän se noin mene, eikä tarvitsekaan. Välillä joku heiluttaa palapelipöytää, joku tuo lisää paloja entisen päälle, joku opastaa yllättäin että saakin koskea vain vihreisiin paloihin...
Lapsuudessa kun tein joulupalapeliä, meillä oli iki-ihana koira nimeltään Ira. Aina luulimme että hän olisi syönyt jonkun kriittisen palan kun oikeaa palaa ei meinannut löytyä. Eihän Ira ollut syönyt. Sehän löytyi yleensä liinan välistä tai muualta. Nyt varmaan tulee toukokuussa vielä tunne että joku on kriittisen palan vienyt! Pitää vain uskoa itseensä ja sisuun ja pitää kiinni erityisesti niistä nurkkapaloista!
- Marita-ope-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti