perjantai 15. helmikuuta 2019

Tutor-Tiina, portfolio, Power Point ja 2.luokkalaiset-kyllä oli kivaa!

Helmikuun alkajaisiksi saimme Tutor-Tiinan taas luokkiimme opettamaan meitä lisää. Tällä kertaa aiheena oli tehdä kuvaamataitoon PORTFOLIO omista alakoulun töistä.

Aikanaan Marita-ja Kirsi-opet keräsivät oppilaiden työt vuosiluokilta (3),4-6, ja antoivat oppilaiden mukaan kansioissa matkaan yläkouluun. Mutta sitten digitaalisuus alkoi helpottamaan työtä ja alakoulun isot oppilaat loivat omat portfolionsa One Driveen Power Pointina. Kehitys kulkee ja yhä nuoremmat ovat taitavampia ja taitavampia tietokoneiden kanssa, joten rohkeasti lähdimme , 2.R ja 2.M, tekemään omia Portfolioita kuvistöistä Power Pointilla Tutor-Tiinan johdolla.





Työ oli todella innostavaa, niin oppilaille kuin opettajille ja ohjaajallekin. Ei tarvitse miettiä, että voiko kakkosluokkalainen tehdä sitä taikka tätä koneilla...Kyllä voi kun ohjeistus on hyvää ja sitähän se on Tiina Huukin johdolla.

Ensin luotiin kansilehti ja siihen tarvittiin oma kuva. Sen Tiina-ope opetti ottamaan täppärillä ...ja niin hienoja kuvia tuli ja varsinkin sitten kun ne muokattiin Power Pointilla jokaisen omaan makuun sopivaksi. Aivan mahtavia kansikuvia saimme.







Sitten luotiin joka vuosiluokalle syksyn ja kevään kansiot ja sekin onnistui lapsilta todella hyvin. 2.luokan syksyn töistä jokainen valitsi sen mieluisimman omasta mielestä ja nyt sitten täppärillä kuvasimme sen ja siirsimme kukin omaan portfolioon. Lisäksi piti kertoa, että miksi valitisn juuri sen työn, mikä siinä oli ollut kivaa ja onnistunutta. Nopeimmat taisivat luoda kansiot jo koko alakoululle odottamaan kunkin vuoden töitä.






Tämä tutorointi on ollut aivan älyttömän tarpeellista uuden OPSin myötä meille opettajille kuin myös ohjaajille. Tiina on nimittäin aloittanut myös ohjaajien tutoroinnin tänä talvena. Didiloikkaus ei onnistuisi millään, jos me opetushenkilöstö emme saisi asiantuntevaa jatkuvaa koulutusta tähän. Toivottavsti Vaasan kaupunki jatkaa tätä tutor-henkilöiden työskentelyä kouluissamme jatkossakin. Se on ensiarvoisen tärkeää, jotta pysyisimme ajantasalla digimaailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti