perjantai 22. elokuuta 2014

Länsimetsän koulun ap- ja ip-toiminta esittäytyy

Länsimetsän koulun aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään KOTIPESÄSSÄ. Suuren osallistujajoukon vuoksi toimintaa järjestetään kolmessa eri tilassa. Länsimetsän päiväkodista katsottuna toinen ovi oikealla on kokoontumispaikka kaikille niille oppilaille, jotka tulevat Kotipesään jo aamulla. Iltapäivällä, jolloin osallistujamäärä on suurimmillaan, käytössä on kaksi muutakin koulun tilaa.


Sisäleikkejä isolla porukalla.




Kotipesä avataan aamulla klo 8 ja ovet suljetaan klo 16.00. Toimintaan osallistumisesta kaupunki perii maksun huoltajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella 80€/kk.


Länsimetsän Kotipesän toimintasuunnitelma perustuu kaupungin ohjeisiin sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaavaan lainsäädäntöön. Kotipesä tarjoaa koulun. 1. ja 2.luokan oppilaille turvallisen paikan ja mahdollisuuksia monipuoliseen tekemiseen ennen koulupäivän alkua ja sen jälkeen.


"Tarzanit" vauhdissa


Toiminnan tavoitteena on kehittää sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja, antaa mahdollisuudet vapaaseen leikkiin sekä ohjattuun toimintaan. Ohjelmassa on joka päivä ulkoilua. Kotipesässä on hyvät mahdollisuudet päivittäisen liikunnan lisäämiseen lähiliikunta-alueella, metsäretkillä sekä koulun liikuntasalissa. Kotipesässä voi tehdä myös läksyjä tai vain levätä pitkän koulupäivän jälkeen. Iltapäivätoimintaan osallistuville tarjoillaan joka päivä välipala kouluravintola Herkkulassa.

Ulkoilun riemuja


Kotipesän ohjaajat tavoittaa seuraavista puhelinnumerosta:


0407397996


Yhteistyöterveisin!


Kotipesän ohjaajat:


Kaija Hellberg, Eila Kiviniemi, Airi Norrgård, Margareta Tuomikoski ja Jukka Ylitupa


Aamu- ja iltapäivätoiminnan vuosisuunnitelma: Kasvatukselliset tavoitteet: Sosiaalinen vuorovaikutus, myönteiset elämykset, turvallinen ympäristö, luova toiminta, liikunta, leikki, yhdessä tekeminen, ohjattu toiminta, vapaatoiminta, omatoimisuus, ulkoilu, viihtyvyys, turvalliset aikuiset, lepo, kaverisuhteet sekä yhteistyö kodin ja koulun kanssa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti