Sivut

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Magee Magis!

 Sain ihanan palautteen huoltajalta, jossa kiitettiin kun koulussa opetetaan tietoja, taitoja ja tunteita. Eikö ollut upeasti sanottu. Tunteiden opettaminen on ollut itsellä tänä vuonna omalla luokalla vahvasti esiillä. Tunnekasvatuksen myötä itsetunto, ryhmähenki, tunteiden säätely, empatia ja monet muut taidot ovat vahvistuneet. Koin myös tämän teeman erittäin tärkeäksi koronankin takia. 

Alkuun käytin Huomaa hyvä -materiaalia pohjana kun mietin oppikokonaisuuksia. Näistä tunneista olen jo blogiin kirjoittanut. Vaikka varsinaiset Huomaa hyvä-tunnit on nyt tauolla palamme usein materiaalin teemoihin; vahvuusvarikset lentelevät aina sopivassa tilanteessa oppilaiden olkapäille ja näin ei nämä opit unohdu. 

Nyt alkuvuodesta olemme seikkailleet Magiksen maailmassa. Hyvä olla koulussa- hankkeesta löytyy paljon tietoa sivulta  https://www.hyvaollakoulussa.fi/

 Magiksesta tietoa: 

Magis – Maaginen seikkailu on mobiilipeli, jonka avulla lapsi voi oppia hyvinvointitaitoja
taikakoulun maailmassa seikkaillessaan. Magiksen ovat toteuttaneet psykologian ja
mielenterveystyön, kasvatusalan ja pelinkehittämisen ammattilaiset. Peli rakentuu
tarinankerronnan ja pelin hahmojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalle. Niiden
kautta pelaaja oppii erilaisia tapoja kohdata ja käsitellä arjen haasteita. Lisäksi pelin
 kuluessa tutkiskellaan muun muassa sitä, miten käsitellä vaikeita tunteita, miten
tunnistaa itselle tärkeitä asioita, miten voi ottaa toisen henkilön näkökulman ja miten
lähestyä itselle vaikeita asioita.

Magis – pelin sisällöt on suunniteltu 4.-6. luokkalaisille lapsille. Myös nuoremmat
lapset voivat hyvin pelata Magista lukutaidon mukaan. Jos lapsen lukutaito ei vielä
riitä itsenäiseen pelaamiseen, peliä voi pelata yhdessä aikuisen kanssa siten, että
aikuinen lukee tekstit ääneen ja lapsi valitsee vastauksen hahmojen kysymyksiin ja
kommentteihin.
Lähde: hyvaollakoulussa.fi/magis 

Itse kokeilin tätä Magista ensimmäistä kertaa ja luokkatasoni on 4lk. Voin antaa
vahvan suosituksen. Tämä on kyllä todella hyvä keino hyvinvointitaitojen vahvistamiseen.
Opettajana ensin mietin että onko "pelkkää pelaamista",  meneekö aikaa turhaan...
mutta oman kokemuksen myötä voin suositella pelin pelaamista. Itse käytin siihen
5 oppituntia. Pelissä on 4 lukua ja yksi luku oppitunnissa on hyvä tahti edetä.
Erittäin antoisaa oli tehtävät jotka on saatavilla paperiversiona ja forms-kyselyinä.
Näiden purkamiseen käytin huolella aikaa koska koin että pelin opetuksellinen
anti oli tässä juuri arvokkain. Ensi viikolla pidämme vielä kertaustunnin jossa käymme
ryhmissä läpi riimuja ja niiden vahvuuksia sekä miten vahvuudet näkyvät oppilaiden
arjessa. Itse käytän teemaopetusta joten wen murehtinut "mistä oppiaineesta" nämä
tunnit on pois vaan mitä kaikkea opitaankaan. Oppilaat pelasivat omilla kännyköillä.
Pelin lataaminen otti kodeissa aikansa mutta lopulta open avulla saatiin lopuillekin
peli ladattua. Oli mahtava juttu kun saimme omat opettajanoppaat niin pystyi tekemään
siihen omia merkintöjä ja suunnitelmia. Forms-kyselyt oli myös kiva vaihtoehto ja
monet vastasikin niihin. Osalle maahanmuuttajista pelissä oli liian vaikeita tekstejä
ja peliä oli vaikea ymmärtää ilman opettajan tulkkaamista. Kaiken kaikkiaan minulle
jäi todella positiivinen mieli tästä ja aion käyttää tätä jatkossakin! 

Huoltajilta on tullut postiivista palautetta. Peli on ollut innostava ja tunteiden ja hyvinvoinnin käsittely
koulussa tuntuu huoltajista tärkeältä. Yhdessä perheessä lapset innostuivat pelaamaan Magista 
roolipelinä ja luonnon keskellä loikkasivat taikamaailmaan. 



Tänään haastattelin 3 oppilasta Magiksesta ja tässä heidän ajatuksia.
Mikä oli kivaa Magiksessa?
Kaikki!
Oli kivoja haasteita.
Sai auttaa tyyppejä.
Alussa sauvan löytäminen oli jännää.
Peli oli sopivan haastava.
Hahmot oli hassuja.
Lempihahmot oli viisas, vanha puu ja peikko. 
Keijun pulmista osa tykkäsi ja osa ei. 
Haastateltavat halusi antaa vinkin että kannattaa tehdän yksi tehtävä loppuun asti niin peli etenee paremmin. 

Mikä ei ollut niin kivaa?
Piti rampata aika paljon eri paikoissa. 
Labyrintti oli vaikea. 
Ursula oli kateissa. 
Tehtävät oli välillä vaikeita mutta sain apuja kaverilta. 

Mitä opit?
Opin auttamaan toisia. 
Opin vahvuuksista ja riimuista. 
Opin tunteista. 

Kaikki kolme toivoivat että tulisi jatko-osa tähän peliin! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti