Sivut

lauantai 30. marraskuuta 2019

Taidekerhon tuotoksia

Alfin taidekerhossa on tänä syksynä ollut teemana meri. Upeita töitä on jälleen syntynyt ja tässä muutama kuva.










Isoista töistä on tulossa näyttely koulun kirjastoon ja siitä infoa myöhemmin. 

Suuret kiitokset Alfille kerhon pitämisestä. You did a great job with children, even from 1st grade this autumn again! You are super!

Taidekerho jatkuu taas tammikuussa. Jos joku uusi oppilas sai innostuksen kerhoon, voit kysyä Marita-open kautta jos mahtuisi mukaan. Kerhot ovat perjantaisin klo 12 ja 14. 



perjantai 29. marraskuuta 2019

Hoosianna Daavidin poika!

Joulun odotus Länsimetsän koulussa alkoi tänään adventtihartaudella koulun takapihalla. Yöllä oli satanut kuin tilauksesta ihana lumipeite joka teki maiseman niin kauniin jouluiseksi. Terhi-pappi kertoi jokaisesta adventtisunnuntaista ja kysyi oppilailta mukavasti erilaisia asioita liittyen adventteihin. Hyvin oppilaat tiesivätkin. Ensimmäisen adventin aasi-eläimen kohdalla tuli kyllä ehdotuksia myös pupusta ja jopa elefantista.
Päivä jatkui hartauden jälkeen joulusissa merkeissä luokissa. 3R-luokkalaiste askartelivat tonttuovia. Herkkulassa tuoksuu jo riisipuuro ja kaneli. 

Ihanaa joulunodotusta kaikille blogin lukijoille! 

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kepparivälkän hyppyjä!

Keskiviikon kepparivälkällä on innokkaita hyppijöitä ja limboajia. Otin tänään pari videota oppilaiden taidonnäytteistä:













tiistai 26. marraskuuta 2019

Ulko-opet Hellaksen laavulla

Tänään kokoontuivat Vaasan alueen ulko-opet Hellaksen laavulla. Ulko-opetuksessa lähdetään oppilaiden kanssa ulos luontoon oppimaan.

Ensimmäisessä tapaamisessa tutustuimme toisiimme, kuulimme ulko-opetoiminnasta, jaoimme ideoita ja hyviä käytänteitä, teimme pieniä harjoitteita ja tietenkin se kaikkein tärkein niin opeilla kuin oppilailla; söimme eväitä!

Olipa mukava iltapäivä. Jos nyt luet tätä blogia ja haluat kuulla toiminnasta lisää niin liity ihmeessä Facebookissa Vaasan seudun ulko-opet -ryhmään. Instagramissa on myös ulkoopet -ryhmä.

https://www.suomenlatu.fi/yhdistys-ja-toimintapistehaku/yhdistys/ulko-opet-ry.html
Ylläolevasta linkistä voi myös liittyä valtakunnalliseen ulko-opet-yhdistykseen!

Kiitokset Maria ja Noora tästä päivästä ja toki myös kaikille mukana olleille ja niille jotka laittoivat etteivät tänään pääse. Vaasan ulko-opettajien ryhmä  on vasta muodostumassa mutta jo nyt hyvä "pöhinä" päällä!




Nyt ska vi pelata lautapelejä!

Ensin alkuun pieni selostus mitä on tandem. Tandem-opetuksessa ideana on innostuttaa oppilaita toisen Suomen virallisen kielen oppimisessa ja puhumisessa. Länsimetsän koulun 3. luokat tapaavat n. kuukauden välein ystäväluokkaan Gerby koulusta ja parituntisen aikana oppilaat saavat opetusta sekä ruotsiksi että suomeksi. Yleensä toinen oppitunti ruotsiksi ja toinen suomeksi. Tänään me kokeilimme kuitenkin hieman erilaista toimintatapaa:

Tandemissa kolmosilla oli tänään vuorossa lautapelien pelaamista "vaasalaisittain". Sovimme nimittäin niin että jokainen voi puhua ruotsia, suomea, vuorotella ja tsempata puhumalla ainakin jotain "sillä toisella kielellä".
Oppilaat pelasivat kotoa tuomiaan lautapelejä ryhmissä ja puheen sorina oli mukavaa. Sulassa sovussa pystyivät oppilaat pelaamaan ja tulemaan ymmärretyksi.
Heidi kertoi hauskan tilanteen kun Piirrä ja arvaa pelissä oli ollut sana ja arvaajat olivat sanoneet samaan aikaan ett paraply ja sateenvarjo. Siinä oppilaat sitten tuumasivat ja pohtivat että sehän on molemmilla oikein!

Oppilailla oli myös luvallisia lunttilappuja yleisistä fraaseista mitä pelatessa saattoi tulla vastaan. Näitä olimme makustelleet jo etukäteen.
Pelien ja siivouksien jälkeen kajautimme Maamme-laulun sekä suomeksi että ruotsiksi upeaksi lopuksi.



torstai 21. marraskuuta 2019

Lapsen oikeudet 30v!

Nyt olemme viettäneet hienoa juhlaviikkoa. Lapsen oikeudet täyttävät tällä viikolla 30v. Tästä teemasta on paljon tietoa ja materiaalia niin kouluun kuin kotiin esim. sivulla
https://www.lapsenoikeudet.fi/
Eri luokissa on opettajat halutessaan käsitelleet asiaa. 3R-luokassa ope antoi yllättävän lahjan oppilaille. Jos haluat tietää mikä, niin kysypä meidän luokan oppilailta. Lahja kestää pitkälle kevääseen ja saa aikaan luokassa hiiren hiljaista....

Tänään Pohjalaisessa oli juhlaviikkoon sopiva mahtava uutinen: Vaasassa on kehitetty ja nyt julkaistu peli: Magis. Se liittyy Hyvä olla koulussa - hankkeeseen ja sen avulla voi kehittää tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja. Pelissä seikkailaan maagisessa taikamaailmassa jossa suoritetaan pelihahmolla erilaisia tehtäviä. Itse latasin ja kokeilin aikuisena tätä peliä ja tuntui kyllä todella mielenkiintoiselta. Peli on ilmainen ja se löytyy Play- kaupasta ja AppStoresta nimellä Magis maaginen seikkailupeli. Sitä voi kyllä pelata myös selaimen kautta. Lapsi voi pelata peliä itsenäisesti tai aikuisen kanssa. Paljon on ollut puhetta ruutuajan pienentäisestä ja tässä minä taas olen vinkkaamassa uuttaa houkutusta. Ensivaikutelman mukaan kuitenkin tässä on kyllä hieno teema ja ajatus takana.
Tuossa on vielä suora linkki nettisivulle:
http://magisgame.com/
Kuva Magiksen intenet-sivulta ja tekstin lähteenä käytin Pohjalaista 21.11.2019

Viikon kruunaa vielä Lapsi mukaan töihin -päivä. Huomenna puolet 3R-luokasta on tutustumassa isän, äidin ja tuttavan työpaikkaan. Tämä päivä on ollut todella odotettu. Kaikki eivät työpaikkaa saaneet ja se on tietenkin ymmärrettävää. Eikä aina tarvitsekaan saada kaikkea, eikö niin! Kiitokset kuitenkin kaikille jota ovat lapsien työpäivien eteen tsempanneet. Olen kuitenkin varannut koulussa oleville oppialle huomiseksi myös "oikeita töitä". Anne-opelta saadaan valtava pino koulun kirjaston kirjoja jotka tulee lajitella oikeisiin hyllyihin aakostamalla. Sitten puhdistamme tablettien näytöt ja katsomme ovatko koneet päivittyneet niin kuin kuuluu. Sitten teemme uuden istumajärjestyken päivän lopuksi luokkaan. Länsimetsän koulu on koko kouluna mukana myös toisin päin tässä tempauksessa, joten jollain koulun työntekijällä saattaa olla lapsi mukana tutustumassa isän tai äidin työhön. Mukavaa Lapsi mukaan töihin - päivää meille kaikille!

Kirjaston kirjat odottavat työntekijöitä!
Hyvää aakkostreeniä
Näyttöjen putsausta
Tässä kuvia työpaikalta! 
 Ahkeria lapsia!








Ei hätää, kyllä nyt osataan jos on hätä!

 Saimme tänään vieraaksi kolmansiin luokkiin hätäkeskuspäivystäjäopiskelijoita. Heidän koulutukseen kuuluu pitää oppitunteja hätätilanteista ja ylipäätään turvallisuusasioita.
Kyllä olivat nämä naiset tehneet hyvän paketin ja tietoa tuli monipuolisesti. Ensin mietimme yhdessä virikekuvien avulla, millainen tilanne vaatii hätänumeroon soittamista. Oppilaat olivat innolla mukana ja samalla kertoivat omista kokemuksista näistä asioista. 
Sitten kävimme läpi itse numeroon soittamisen ja näimme aiheesta allaolevan videon:


Sama käytiin myös kohta kohdalla läpi tekstin avulla. Yllätyin opena että aika monella lapsella on kännykässä 112-sovellus ja vanhemmat olivat sen käytön opastaneet! 
Lopuksi mietimme miten voi ennaltaehkäistä tapaturmia kotona, koulussa, harrastuksissa... 
Tämä kuva nauratti kovasti ja oppilaat löysivät kyllä paljon riskialttiita kohtia. 
Lopuksi näimme heijastinaiheisen videon. Tämä olikin  oikein hyvä lisä rehtorin Wilma-viestiin ja oppilaskunnan heijastinkampanjaan. Saimme vielä lahjoituksena heijastimet. 
 
Oikein turvallista syksyn jatkoa meille kaikille!






tiistai 12. marraskuuta 2019

Onnistunut Lukukuu



Suurkiitos koulun oppilaille, vanhemmille ja koulun henkilökunnalle siitä, että luitte maidän kanssa innokkaasti koko lukukuun ajan! Meidän koulun lukutoukka koristaa koulun ruokalaa erivärisine palloineen, joita kerääntyi lukukuun aikana jopa 778 kappaletta! Huikea määrä palloja!



Lukubingot täyttyivät myös monella oppilaalla. Valmiita bingoja meille palautettiin 119 kpl, joista arvoimme kirjapalkintoja eri luokille. Kirjapalkinto jaettiin seitsemälle oppilaalle. Onneksi olkoon kirjapalkintojen voittajat!




📚







Lukukuun aikana luimme ahkerasti myös täällä koulussa. Kerran viikossa meillä oli 20 minuutin pituinen hetki, jolloin koko koulu luki yhtä aikaa. Tässä muutama kuva ekaluokkalaisten Koko koulu lukee-hetkestä liikuntasalissa:





Torstain lukuvälitunneille kirjastoon kerääntyi myös suuri joukko oppilaita, osa tyynyt kainalossa:



Tämän lisäksi koulussa oli myös kirjanvaihtopöydät, joissa kirjat vaihtuivat ahkerasti, sekä Sadut piilossa-tehtäviä maisemaluokassa. Seuraavaksi lukutiimi suuntaa katseet kevätlukukaudelle!

Lukemisen iloa kaikille toivoo Saija ja Länsimetsän koulun lukutiimi!